Toisenlainen lomamatka, eli vierailu Tiibetissä

Aikana jolloin oli levottomuuksia 10...15.3.2008

 

Me teimme sen, nimittäin pitkään haaveillun lomamatkan Kiinan Tiibettiin. Olimme vaimoni, Iriksen kanssa puhuneet jo pitkään vierailusta Kiinaan. Olenhan täällä Kiinassa nyt töissä jo toista vuotta. Kun vierailun ajankohta lähestyi kysyin Irikseltä millaisen loman haluat kun siskoni Sirkka lähtee kotiin, rantaloma Hainanin saarelle, vai vähän erikoisempi matka Lhasaan Tiibetin pääkaupunkiin. Lhasa on samalla budhalaisten pyhä kaupunki. Päätöstä ei kauan tarvinnut miettiä sillä rantalomallehan pääsee aina, mutta Tiibettiin!

Olimme ensimmäisen viikon tutustumassa Shanghaihin, silloin meidän mukana oli vielä siskoni Sirkka, hänellä oli vain viikon loma, jonka aikana kiersimme Shanghain nähtävyyksiä ristiin rastiin. Koska olin asunut lähes vuoden Shanghaissa olin jo tutustunut erittäin hyvin kaupunkiin, joten viikko kului nopeasti. Viikon jälkeen lähdimme kohti seikkailua, joka siitä loppujen lopuksi tulikin.

Matkan teimme lentäen, koska junamatkan lähdössä oli pieniä vaikeuksia.

 

10.3.2008 Maanantai.

Lähdimme lentäen Shanghaista kolme tuntia myöhässä kohti Chendun lentokenttää. Vietimme yhden yön Homeland Hotel-nimisessä 5-tähden hotellissa. Olipa hieno paikka ja palvelu toimi mallikkaasti. Vielä emme olleet siis Tiibetissä.

Homeland Hotel, Chendu

 

11.3 Tiistai

Lähdimme jälleen lentäen, nyt määränpää oli todellakin kuuluisa Lhasa. Ihailimme korkeita lumihuippuisia vuoria, jotka pilkistivät pilvien yli. Maisemat olivat todella hienot.

Pääsimme nyt ajoissa Lhasaan ja Tiibettiläinen oppaamme Tashi Dhundup ja Kiinalainen autonkuljettajamme Mr. Yu olivat meitä vastassa lentoasemalla. Oppaamme antoi meille tervetuliaisiksi valkoiset pyhitetyt Hada-kaulaliinat.

 

Autonkuljettaja, vas.Mr. Yu ja opas Tashi Dhundup            Lentoasema

Lentokentältä matkamme jatkui uutta tietä tunnelin kautta kohti Lhasaa. Tunneli on lyhentänyt lentokenttämatkaa kahdella tunnilla, sillä vanha tie kulki vuoren ylitse.

 

Kallioon veistetty budha 700 luvulta ja Iris                            Kalliobudhan alueen Pic-nic mäkkejä

Tutustuimme matkalla kallioon veistetyn Budhan patsaan ympäristöön. Veistos on tehty 1200-luvulla. Kauniissa säässä saavuimme Lhasaan ja majoituimme King Sun Grand Hotelliin. Huone oli siisti ja tilava, mutta kylmä. Saimme oppaan avulla lämmittimen huoneeseen ja kohta se oli jo kohtuullisen lämmin. Seuraavaksi pesulle, mutta lämpimän veden hanan aukaistua kuului vain korinaa eikä mitään vettä tullut. Sitten taasen piti soittaa oppaallemme ja pyytää, että saisimme lämmintä vettä. Vettä tuli, mutta vain hetken ajan. Lhasan kaduilla. Kävely piti ottaa rauhallisesti, sillä olimmehan yli 3600 m:n korkeudella merenpinnasta. Aikaa jäi hyvin ympäristön tutkimiseen sillä liika kiire jäi taatusti kotiin. Lentäen Lhasaan  tullessa on tottuminen (Akkimalisoituminen) korkeaan ilmanalaan on liian nopeatempoinen. Pitäisi olla muuttama päivä totuttelua alemmilla korkeuksilla. Vuoristotaudin oireita oli, mm. sormien pistelyä, mutta niistä oireista pääsimme Ödemin-nimisillä lääkkeillä.

 

Rukousmyllyn pyörittäjät ja kortin pelaajat                                                            Lhasan kaupunki täyttää laakson

 

11.3 Keskiviikko

Tiistaiaamu oli jälleen kaunis. Aurinko nousee Tiibetissä kaksi tuntia myöhemmin kuin Shanghaissa. Sehän on turistille hieno juttu kun taasen illalla on saman verran valoisaa aikaa enemmän. Koko kiinan alueella on käytössä Beijing-aika. Aikaero on talvella Suomea 6 tuntia jäljessä. Aamulla jälleen sama juttu lämpimän veden kanssa, ei ollut. Oppaamme tuli hakemaan meitä 10.00 jolloin lähdimme tutustumaan Potalan Palatsiin. Paikka on budhalaisille erittäin pyhä ja arvostettu. Sinne tullaan pyhiinvaellusmatkalle erittäin kaukaakin. Turvatarkastukset olivat kuin lentokentällä ja kaikki tulitikut ja sytyttimet takavarikoitiin, laukut läpivalaistiin ja kuljettiin metallinpaljastimen läpi.

  

Potalan palatsin uskonnollinen puoli                                                                                              Potalan palatsin poliittinen puoli

Kapuaminen kohti Palatsin varsinaista sisäänkäyntiä alkoi, ja kun korkealla olimme, niin nautimme (ei päässyt kovaa) hitaudesta. Turistisesonki ei ollut vielä alkanut, niin meillä ei ollut mitään aikarajaa miten nopeasti pitää kulkea. Sesongin aikana vierailuaikaa on vain tunnin verran. Me vietimme nähtävyyksiä katsellessa aikaa hieman yli kolme tuntia. Valokuvia ei sisällä saanut ottaa. Valkoinen osa palatsista on ns. poliittinen puoli, jossa on johdettu ja neuvoteltu maan asioista. Punainen temppeliosa on ns. uskonnolline puoli. Siellä taasen on vietetty seremonioita ja harjoitettu mietiskelyä ja uskontoa. Palatsia on aloitettu rakentamaan 700-luvulla. Ja lopullisen muotonsa se on saanut 1700 luvulla.

 

Potalan palatsi                                                                                                    Beijin East road, jolla levottomuuksia esiintyi palatsin edessä

Lounaalla kävimme Tiibettiläsessä ravintolassa maistamassa jakkia, ja hyvää oli.

Lounaan jälkeen lähdimme tutustumaan Lhasan vanhaan kaupunkiin ja Jokgang-Temppeliin. Temppeli oli suljettu todennäköisesti remontin vuoksi, joten käynti jäi tekemättä. Lhasan vanhassa kaupungissa nähtävyydet kävelevät. He ovat tavallisia tiibetiläisiä ihmisiä, jotka ovat ehkä arkisesti matkalla töihin tai kauppaan, mutta mennessään pyörittelevät rukousmyllyjä kädessään. Tulevista mellakoista ei ollut vielä tässä vaiheessa merkkiäkään.

Illansuussa jälleen lähdimme verkaiselle kävelylenkille tutustumaan kaupunkiin.

 

Tiibettilaisen kauppiaan koju Lhasan vanhassa kaupungissa                                    Vanhan kaupungin katunäkymää

 

 

Vanhan kaupungin katunäkymää 2                                                                            Joghang Temppeli, vanhassa kaupungissa.

 

12.3 Torstai

Jälleen aurinkoinen aamu, ja ohjelmassa käynti Da Lai Laman kesäpalatsissa., NorbulingKa´ssa. Tämä palatsin on nykyisen Intiassa asuvan Da Lai Laman rakennuttama kesäpalatsi. Jälleen vieraillessamme temppelissä saimme kokea mukavan rauhallisuuden ja hiljaisuuden tunteen, samoin kuin Potalassakin. Tämä temppeli on vaatimattomampi kuin aiemmat missä olemme käyneet, olihan se Da Lai Laman asunto.

  

Kesäpalatsin temppeleitä

Tämän jälkeen oli vuorossa Tiibetin kansallismuseo. Museossa on näyttelyt tiibetin historiasta, sekä myöskin samantapaisia esineitä kuin kaikissa museoissa. Löysin lämpömittarin yhdestä vitriinistä ja museon sisälämpötila oli  vain 8 astetta. Kohta tulikin kylmä ja piti päästä ulos lämmittelemään. Olihan kaunis päivä kyseessä.

 

Kansallismuseo                                                                                                    Polkupyörätakseja vanhassa kaupungissa

Illansuussa jälleen lähdimme tutustumaan kaupunkiin ja samalla Nepalin prinsessan temppeliin, Ramoche Temppeliin. Tällä alueella jälleen oli vastaantulijoista suurin osa Tiibettiläisiä, sillä olihan tämä paikka edelleen heidän pyhiinvaelluksen kohteita.

 

Lihakauppiaat Lhasassa vanhassa kaupungissa                                                                    Rukousmyllyn pyörittäjä

Vieläkään ei mitään tavallisuudesta poikkeavaa tulevista mellakoista, kaikki oli rauhallista kaupungissa.

Tiibettiläistä hiusmuotoilua.

 

13.3. Perjantai

Tänään alkoi ensimmäinen pidempi matkamme kohti Nyingtrin kaupunkia. Matkaa oli 400 km, joten lähdimme jo klo 9 aikaan liikkeelle. Autona meillä oli maastoauto. Kaupunki oli heräämässä uuteen aamuun ja kaikki näytti normaalilta. Pinnan alla kuitenkin kyti jo kovastikin. Saavuimme ensimmäiselle tarkastusasemalle, jossa kuljettajamme sai kulkuluvan meille määränpäähämme Nyingtriin. Tarkastusasemia oli vielä 3 kpl, ja poliisit seuraavat kulkuaikaa. Jos tulee liian nopeasti, niin saattaa tulla sakot ylinopeudesta. Myös matkustajat katsottiin, kuinka monta oli kyydissä.

Tyypillinen Tiibettiläinen asunto tasangolla. Taloa kiertää kiviaita ja rukousliput ovat katolla. Piha avautuu etelään yleisimmin.

Tasankoa Lhasa-joen varrelta

Tiemme vei kohti itää, pitkin Lhasa-joen pengertä. Pieniä kyliä tuli vastaan tasaisin välimatkoin. Kylät olivat alkumatkasta Tiibettiläisin ja ne muuttuivat Kiinalaismallisiksi vasta ylitettyämme Mila-Pass-solan. Paikka on nyt korkein kohta jossa olemme kulkeneet autolla, sillä paikka oli 5040m merenpinnasta. Pysähdyimme tietenkin kuvien ottamista varten ja juhlistaaksemme korkeinta paikkaa. Hengästyminen oli tosi nopeaa jo tällä korkeudella. Tuli mieleen Kilimanjaron rinteet, sillä taasen itse kuljimme jalan, emmekä autolla.

Maantien korkein kohta on merkitty rukouslipuin                                                    Jakit laiduntavat yli 5000 metrin korkeudessa

Eteemme avautui mahtavat maisemat

Pakkasta oli muutama aste ja lunta oli pieni kerros kaikkialla. Aurinko paistoi tosi kirkkaasti.

Tästä alkoi laskeutuminen kohti Nyingtri’n kaupunkia. Lounaalla kävimme pienessä Kiinalaisessa Gyaxing-kylässä. Paikasta tuli mieleen lännen elokuvat, yksi katu ja talot molemmin puolin katua, eikä sitten mitään muuta. Paikka on suunnilleen puolessa välissä matkaa, joten muita ruokapaikkoja ei matkalla liiemmälti ollut. Ruoka oli todella hyvää. Matkalla tutustuimme vielä Kongpo Nyangchu-joen erikoiseen kiveen keskellä jokea. Paikassa oli hieno levähdyspaikka vessoineen, mutta vessasta oli suora putki jokeen. Toteutus samanlainen kuin naapurivaltiossa Nepalissa, kaikki jätteet jokeen!!!!

 

Vuohipaimen katraansa kanssa.                                                                                           Muovikasseja oli kaikissa puroissa ja joissa

Uusi levähdyspaikka WC:n kanssa kosken rannalla

Maantiellä vastaamme käveli monia hoikkia miehiä, joiden otsassa oli kulumisen merkkejä. Miesten otsat ruville oli raapinut kymmenet tuhannet makuulle heittäytymiset ja otsan tiehen painamiset. Muutaman askelen jälkeen hän yhä uudelleen ja uudelleen heittäytyi rytmikkäästi tienpinnalle pitkäkseen. Apujoukot vetivät muutaman sadan kilon painoisia puukärryjä, jonka kätköissä oli heidän kotinsa. He olivat aloittaneet matkansa jostain kaukaa ja olivat menossa Pyhään kaupunkiin, Lhasaan. Matkaa oli vielä jäljellä n. 300 km ja nousua 5040m korkeuteen.

Saavuimme vesisateessa Nyingtriin ja ensimmäisenä piti käydä poliisiasemalla hankkimassa oleskelulupa tälle alueelle. Sähkökatkon vuoksi luvan kirjoitus kesti pitkälti toista tuntia.

Majoituimme jälleen hotelliin. Nyt hotellin nimi oli Tibet Linzhi Holiday Hotel, ja taasen saman pyynnöt kuin Lhasassakin, lämpöä ja vettä huoneeseen. Täällä oli lämpöä arviolta 10 astetta. Joten fleecet ja villapaita päälle. Olimme varautuneet lämpöisillä vaatteilla, mutta emme arvanneet tarvitsevamme niitä hotellihuoneissa. Huoneet olivat paljon kylmemmät kuin ulkoilma..

 

13.3. Lauantai.

Aamu oli hieman harmaa. Vuorilla oli satanut lunta, ja pilvet olivat alhaalla. Aamupalalla ollessa oppaamme kertoi Lhasan levottomuuksista, Kiinalaisten kauppoja oli poltettu ja monta ihmistä oli saanut surmansa. Lähdimme kuitenkin ohjelman mukaisesti tutustumaan erittäin vanhaan sypressimetsään Nyingtrin kaupungin liepeillä. Alueella oli jopa 2500 vuotta vanhoja puita. Puisto oli hyvin hoidettu. Tämän jälkeen meidän piti palata Lhasaan. Ensimmäisellä tarkastusasemalla matkamme pysähtyi siihen. Oppaamme ja autonkuljettaja neuvottelivat yli tunnin ja korkea-arvoisia poliisejakin tuli paikalla. Saimme suullisen luvan jatkaa Lhasaan. Matkamme jatkui kohti kaunista ja turkoosin väristä Bassun Tso järveä ja siellä saaressa olevaa Basomtso-nimistä pientä luostaria. Pääsimme luostariin, mutta se oli suljettu. Nyt oli ehkä kyseessä levottomuuksien aiheuttama sulku. Levottomuudet jatkuivat koko päivän Lhasassa ja matkatoimistomme sai varattua lentoliput seuraavaksi päiväksi Linzhin lentokentältä Chendun kautta Shanghaihin. Niinpä palasimme jälleen toistamiseen Nyingtriin ja samaan hotelliin. Nyt oli jo huoneessa lämmitin valmiina ja lämmintä vettäkin tuli pyytämättä.

 

Iris ja Tashi Sypressipuistossa, vanhimman puun vierellä (n.2500v.)                              Sypressipuiston orava

 

15.3. Sunnuntai

Aamupalan jälkeen tunnin ajomatka Linzhin lentokentälle. Turvatoimen olivat tosi tiukat. Nyt avattiin myös ruumaan menevät matkatavarat ja mitään nestemäistä ainetta ei saanut olla matkatavaroissa. Shampoot ja muut hygieniatarvikkeet saivat olla matkassa. Meilläkin oli yksi mehupullo ja 100ml:n paikallinen alkoholijuomapullo. Onneksi oppaamme ja autonkuljettaja oli vielä matkassa, joten se saivat pullomme.

Pääsimme haikein mielin jatkamaan matkaamme kohti uusia seikkailuja, sillä Tiibet oli meille positiivinen matkakohde huolimatta vaikeuksista. Ihmiset ovat hymyileviä ja auttavaisen uteliaita.

Opas ja autonkuljettaja pääsivät palaamaan Lhasaan 19.3 keskiviikkona.

 

Rukousmyllyjen pyörittäjiä temppelissä

 

Automme äänimerkkiä oli käytetty paljon

 

 Kuvat ja teksti:

Raimo ja Iris Vuoristo

Yleisiä huomioita Tiibetistä:

Armeijan kasarmeja oli todella paljon, myöskin muualla kuin Lhasassa. Hotelleissa eikä asunnoissa ole lämmitystä, muuta kuin poikkeustapauksissa. Saimme huoneeseen yhden säteilylämmittimen (800W),jolla sai lämmitellä. Huoneissa oli kyllä sitten paksuja peittoja riittävästi, jotta yön yli tarkeni. Lämmintä vettä tuli vain pyytämällä, sillä se ei kuulu yleensä vakiovarustukseen. Politiikasta ja uskonnosta ei pidä puhua, sillä poliiseja ja armeijan väkeä on siviilipukuisena joka puolella ja siitä saattaa tulla vaikeuksia. Poliiseja näkyi enemmän katukuvassa kuin muualla Kiinassa. Liikenne oli Tiibetissä paljon rauhallisempaa kuin muualla, sillä siellä on jätetty turha kiire pois. Taksit eivät antaneet kuittia ja jos sellaisen pyysi, niin sai jonkinlaisen kiinankielisen paperilapun, joka yleisimmin oli jonkinlainen parkkikuitti. 10 RMB:llä (1 EUR) pääsi kyllä kiertämään koko kaupungin, joten ei ajaminen kallista ollut. Tuliaisostoksissa tinkiminen on tavanomaista, ja kuuluu kaupankäyntiin. Jos maksaa sen mikä pyydetään, niin ostajaa pidetään hieman yksinkertaisena. Esimerkkinä pashmina-huivit pyynti 250 RMB/kpl, mutta lopulta sai 6 kpl yhteensä 200RMB:llä, joten vain tietämättömät maksavat pyydetyn summan.

Tiibetissä ei käytetä kolikoita, joita taas on mannerkiinassa käytössä.

Matkamme ajankohta oli aikainen kevät, lähinnä lopputalvi. Ilmat olivat erittäin kirkkaat ja päivisin oli lämpötilat auringossa jo lähes 20 astetta. Yölämpötilat olivat nollan alapuolella. Aikaisesta ajankohdasta johtuen hotellimme olivat kaikki kylmiä, sillä niissä ei ole lämmitystä. Myöhempi kevät ja aikainen syksy ovat toisaalta paremmat ajankohdat, sillä silloin on lämpöisempää kaikkialla. Toisaalta taas on turisteja huomattavasti enemmän. Aika oli hyvä pienistä puutteista huolimatta, oli väljää kulkea eikä törmännyt länsimaisiin turisteihin.

Päästäkseen Tiibettiin pitää saada matkustuslupa Kiinan viisumin lisäksi. Luvan antaa Tiibetin paikallishallinto. Samoin pitää lupa hakea aina jos vierailee toisissa kaupungeissa. Tämän luvan saa paikallisen kaupungin pääpoliisiasemalta.

Matkatoimistomme ja oppaamme järjestivät erittäin hyvin poistumisemme Tiibetistä. Jouduimme keskeyttämään matkamme muutamaa päivää suunniteltua aiemmin. Tunsimme olomme turvalliseksi kaiken aikaa.

Meidän matkamme järjesti:

Tibet Tourism Burea Shanghai Office

Add: Room 1031/F United BuildingNo.350 Wuning Road ,Shanghai 200063 P.R.China

 http://en.cn-tibet.com/newEbiz1/EbizPortalFG/portal/html/index.html

Huivien hinnan tinkiminen kannattaa
 

 

TIIBET Tietoa pähkinänkuoressa:

 

Pinta-ala: 2,5 miljoonaa km2 (yli 7 kertaa Suomen pinta-ala).

Pääkaupunki: Lhasa.

Väestö: 6 miljoonaa tiibetiläistä, 7,5 miljoonaa kiinalaista.

Uskonto: Noin 90 % buddhalaisia, myös muslimeja ja bön-uskonnon harjoittajia esiintyy.

Kieli: Tiibetin kieli (tiibetiläis-burmalainen kieliryhmä). Virallinen kieli on kiina.

Tärkein ravinto: Tsampa (paahdettu ohrajauho), suolattu voitee.

Eläimiä: Jakki, dri (naarasjakki), bharal-lammas, myskihirvi, tiibetiläinen antilooppi, tiibetiläinen gaselli, kyang (villiaasi), pandakarhu.

Lintuja: Huppukurki, tiibetinhanhi, silkkiuikku, kupariviuhkasorsa, partakorppikotka.

Vakavimmat ympäristöongelmat: Metsien tuhoaminen Itä- Tiibetissä, suurten nisäkkäiden liiallinen metsästys, mineraalien ja muiden luonnonvarojen riisto.

Keskikorkeus: 4.200 metriä.

Korkein vuori: Chomo Lhangma (Mount Everest) 8.700 metriä.

Sademäärät: Länsiosassa 1 mm tammikuussa ja 25 mm heinäkuussa. Itäosassa 25-50 mm tammikuussa ja 800 mm heinäkuussa.

Mineraalivarat: Bauksiitti, uraani, rauta, kupari, kromi, hiili, suola, litium, tina, kulta ja öljy.

Tärkeimmät joet: Zachu (Mekong), Drichu (Yangtse), Machu (Huangho), Gyalmo Ngulchu (Salween), Tsangpo (Brahmaputra), Sengye Khabab (Indus), Langchen Khabab (Sutlej).

Talous: Tiibetiläiset: Pääasiassa maanviljely ja karjanhoito. Kiinalaiset: Pääasiassa hallintotehtävät, kauppa ja palvelualat.

Provinssit: U-Tsang (Keski- ja Länsi-Tiibet), Amdo (Koillis-Tiibet) ja Kham (Kaakkois-Tiibet). Nykyisin jaetaan useaan prefekturaattiin.

Rajanaapurit: Intia, Nepal, Bhutan, Burma, Itä-Turkestan, Mongolia ja Kiina.

Kansallislippu: Valkoinen vuori lumileijonineen, punaisia ja sinisiä säteitä auringon yläpuolella. Lippu on kielletty Tiibetissä.

Valtion päämies: Hänen pyhyytensä XIV Dalai-lama, joka on maanpaossa Dharamsalassa, Intiassa.

Hengellinen johtaja: Hänen pyhyytensä XIV Dalai-lama, jonka täydellinen nimi on Jetsun Ngawang Lobsang Yeshi Tenzin Gyatso Sisum Wangyur Tsungpa Mepai Dhe Palsangpo.

Maanpakolaishallitus: Parlamentaarinen.

Hallitus: Kommunistinen.

Virallinen asema: Kiinan miehittämä.

 

 

Takaisin Kiehisten etusivulle

Takaisin matkasivulle

Takaisin jutun alkuun alkuun