Lapinkävijäyhdistys KIEHISET r.y.

Matkakertomuksia matkoiltamme ja vähän muutakin tietoa

Kotipaikkamme on Äänekoski, lähes keskellä Suomea

 

 

TUNTURIKASVEJA JOTUHEIMISTÄ

HALTIN KAUTTA TERMIKSELLE

NEPAL 2001

Sulitelma, vaellus ruotsin lapissa

Valokuvia Kukasjärveltä

NALLO 2006

HUIPPUVUORET 1998

RUSKAN HEHKUA KILPISJÄRVELLÄ 2007

Matkalla afrikassa

Matkalla TIIBETISSÄ

KOTISIVULLE TAKAISIN

LAPINKÄVIJÄYHDISTYS KIEHISET r.y. perustettiin Äänekoskella Lapin matkailusta ja yleensä pohjoisesta Suomesta kiinnostuneiden ihmisten yhteisöksi vuonna 1984. Yhdistys rekisteröitiin virallisesti 8.2.1984. Tällä hetkellä jäseniä on n.250.

Kiehisten sääntöjen mukaisesti toiminnan tavoitteita ovat mm. Lapinmatkailun ja retkeilyn edistäminen ja sen tunnetuksi tekeminen yhdistyksen toiminta-alueella.  Asetettujen tavoitteiden saavuttamiseksi yhdistyksen toiminnassa keskeisimpinä painopistealueina ovat tiedotustoiminnan, paikallisten yleisötilaisuuksien ja oman matkailu- ja retkeilytoiminnan jatkuva tavoiteasettelusta lähtevä kehittäminen.

 

Vuosittain järjestämme, linja-automatkoja, vaelluksia ja hiihtoviikkoja niin Lapissa kuin myös kaukaisimmissa kohteissa. mm. Nepal, Huippuvuoret, Islanti ja viimeiseksi Kilimanjaron vaellus Tansaniassa jne.. Vuodesta 1993 on jäsenistömme käytössä ollut lapin maja Kiehiskieppi, Kukasjärvellä Kittilän kunnassa. Kiehiskiepin perheleiristä on tullut jo perinne kesäkuun alussa. Jo 17 vuotta on perheittäin, mummut ja vaarit sekä lapsenlapset kokoontuneet viettämään viikon lapin luonnossa.


Muokattu viimeksi: 22. maaliskuuta 2008.