Eteläisessä Norjassa sijaitseva Jotunheimenin kansallispuisto on mainio paikka tutustua tunturikasvien kiehtovaan maailmaan. Alueella on suuret korkeuserot ja siellä on mahdollista havaita runsaasti eri vyöhykkeiden lajeja. Tunturikasvillisuus jakautuu tunturikoivuvyöhykkeeseen ja ala-, keski- sekä yläpaljakan vyöhykkeiksi. Vyöhykkeiden korkeudet vaihtelevat huomattavasti eteläisten ja pohjoisten tunturialueiden välillä. Korkeuden lisäksi kasvillisuus vaihtelee muun muassa ravinteisuuden, kosteuden ja tuulisuuden mukaan. Mitä korkeammalle mennään, sitä harvemmat lajit tulevat toimeen ankarissa olosuhteissa.
Heinäkuun alussa 2005 vietin Jotunheimenissa vajaan viikon ja näin siellä useita tuttuja ja riemukseni myös itselleni uusia tunturikasvilajeja. Ohessa joitakin kuvia tuntureiden kaunistajista, joita lähes kaikkia voi tavata myös Suomen tuntureilla.
Lehtoukonhattu 888 (Aconitum lycoctonum) on kookas (100-200 cm) ja vankkavartinen kasvi, jolla on siniset kypärämäiset kukat. Lehtoukonhattu on kalkinsuosija ja Suomessa sitä esiintyy Pohjois-Karjalan lehdoissa, Ruotsissa ja Norjassa tunturialueilla. Rauhoitettu lehtoukonhattu on erittäin myrkyllinen.
Pikkutervakko 1195 (Lychnis alpina) ei ole vain pohjoinen laji, mutta yleisin se on tunturiseuduilla. Alapaljakalla kasvavan 10-20 cm:n korkean pikkutervakon punaiset kukinnot ovat tiiviitä ja mykerömäisiä.
Hapro 1088 (Oxyria digyna) on tunturiseuduilla yleinen. 10-30 cm korkea, usein punasävyinen hapro kasvaa lumenviipymillä, puronvarsilla, niityillä ja louhikoissa yläpaljakalle asti. Hapron munuaismaiset lehdet ovat happaman makuisia sisältämänsä oksaalihapon vuoksi.
Sammalvarpio 999 (Cassiope hypnoides) (5-10 cm) on kanervakasvi, jonka varsi on haarova ja maanmyötäinen. Haarojen kärjissä olevat kukat ovat valkoisia, kellomaisia ja nuokkuvia. Lehdet ovat pieniä, pehmeitä ja neulasmaisia. Kukkimattomana sammalvarpio on vaikea erottaa sammaleista. Kasvaa tuntureilla lumenviipymillä, puronvarsiniityillä ala- ja keskipaljakassa. Suomessa sammalvarpio on runsas vain Kilpisjärven alueen tuntureilla.
Kurjenkanerva 972 (Phyllodoce caerulea) (10-15 cm) on tunturiseutujen varpukankailla yleinen kanervakasvi. Kurjenkanervan varsi on pysty ja haarova, lehdet ovat neulasmaiset. Pitkäperäiset, sinipunaiset kukat haarojen kärjissä ovat nuokkuvia ja ruukkumaisia. Kukkimattomana kurjenkanerva muistuttaa variksenmarjaa. Kurjenkanervaa tavataan keskipaljakalle asti.
Tunturikohokki 984 (Silene acaulis) (2-8 cm) muodostaa matalan, tiiviin patjamaisen kasvuston. Tunturikohokilla on neulasmaiset lehdet. Tunturialueilla yleistä tunturikohokkia tavataan yläpaljakalla asti lumenviipymillä ja soraikoilla. Vaaleanpunakukkainen tunturikohokki suosii kalkkipitoisia kasvupaikkoja.
Lapinorvokki 1094 (Viola biflora) (7-15 cm) on ainoa pohjoisessa kasvava keltakukkainen orvokkilaji. Tunturiseuduilla yleisen lapinorvokin varsi on pysty, hento ja haaraton. Kalkinsuosijakasvi kasvaa lumenviipymillä, puronvarsilla ja paljakan niityillä.
Ruusujuuri 1020 (Rhodiola rosea) (10-35 cm) on tunturiseuduilla melko yleinen. Ruusuntuoksuinen kasvi muodostaa mättäitä. Ruusujuuren varsi on pysty ja tiheälehtinen, lehdet ovat möyheät ja litteät. Kasvaa kallioilla, lumenviipymillä ja puronvarsilla.
Tähtirikko 1187 (Saxifraga stellaris) (5-12 cm) on tunturiseuduilla melko yleinen kosteilla puronvarsilla, lähteiköillä, lumenviipymillä ja pahdoilla. Kukinto on pitkähaarainen ja vähäkukkainen. Kukat ovat tähtimäisiä ja valkoiset terälehdet ovat suippoja.
Sielikkö 1055 (Loiseleuria procumbens) on karuilla tunturikankailla ja tuulisilla harjanteilla yleinen kanervakasvi. Sielikön kasvutapa on matala, tiivis mätäs. Sielikön vaaleanpunaiset kukat ovat maljamaisia ja lehdet ovat paksuja ja nahkeita. Sielikkö kasvaa ala- ja keskipaljakalla.
Punakko 1112 (Bartsia alpina) on kalkinsuosijalaji, joka on yleinen kosteilla tunturiniityillä, rannoilla ja lehdoissa keskipaljakalle asti. Punakon 10-30 cm:n korkea varsi on pysty ja karvainen, varren alimmat lehdet ovat vihertäviä, kasvi on muuten tumman sinipunainen. Kukat ovat yksittäin tukilehtien hangassa, ylimmät tukilehdet ovat tumman sinipunaisia. Punakko on puoliloinen.
Kultakuusio 1090 (Pedicularis oederi) (5-20 cm) on kalkinsuosijalaji, joka kasvaa harvinaisena keskipaljakalle asti tunturiniityillä, lapinvuokkokankailla ja lumenviipymillä. Kultakuusion kukinto on tiheä, teriö kullankeltainen ja ylähuulen kärki on punaruskea. Kultakuusio ei esiinny Suomessa.
Pahta-ailakki 1172 (Silene wahlbergella) on 5-20 cm korkea, pysty ja haaraton tunturikasvi. Jäykän varren latvassa on yksittäinen, ensi nuokkuva ja hedelmävaiheessa pystyyn nouseva kukka. Harvinainen pahta-ailakki on hyvin erikoisen näköinen eikä sitä voi sekoittaa muihin lajeihin. Pahta-ailakki on kalkinsuosija ja kasvaa ala- ja keskipaljakalla yksin tai pienissä ryhmissä niityillä, pahdoilla ja jokirannoilla. Suomessa rauhoitettu pahta-ailakki esiintyy vain Käsivarren suurtuntureilla.
Lapinvuokko 990 (Dryas octopetala) (3-12 cm) on melko yleinen kuivilla, ravinteisilla tunturikankailla, jossa se muodostaa tiheitä mattomaisia kasvustoja. Suikertava varsi on tyviosastaan puutunut. Valkoiset kukat ovat yksittäin ja terälehtiä on tavallisesti 8 kpl. Ruusukasvien heimoon kuuluva lapinvuokko on kalkinsuosija. Lehdet ovat pienehköjä ja muistuttavat tammen lehtiä.
Kangasvuokko 1049 (Pulsatilla vernalis) (5-20 cm) on melko harvinainen. Heikosti mätästävä kauniskukkainen kangasvuokko kasvaa hiekkaisilla kankailla ja harjumetsissä. Kukka on yksittäinen ja sisältä valkoinen. Suomessa rauhoitettua kangasvuokkoa tavataan Kaakkois- ja Etelä-Suomessa ja se on Etelä-Karjalan maakuntakukka. Norjassa kangasvuokko esiintyy myös tunturialueilla.
Varputädyke 1259 (Veronica fructicans) (5-10 cm) kasvaa melko harvinaisena pahdoilla, kalliohyllyillä ja vyörysorarinteillä. Varren tyviosat ovat puutuneet, lehdet ovat paksut ja kiiltävät. Kalkinsuosijakasvin terttu lyhyt ja niukkakukkainen, kukat ovat tummansiniset. Suomessa rauhoitettua varputädykettä tavataan vain Käsivarren tuntureilla.
Tunturirikko
1241 (Saxifraga
cotyledon) (15-50
cm) kasvaa melko harvinaisena tunturiseutujen pahdoilla ja
vyörysosrarinteillä.
Tunturirikon varsi on haarova, runsaskukkainen ja nuokkuva. Kukat ovat
valkoiset. Tunturirikko ei esiinny Suomessa.
Sinirikko 956 (Saxifraga oppositifolia) (2-5 cm) on kalkinvaatijakasvi, joka muodostaa usein tiheitä runsaskukkaisia mättäitä ja mattomaisia kasvustoja. Lajia esiintyy yläpaljakalle asti lumenviipymillä, pahdoilla ja lohkareikoissa. Aikaisin kukkivan sinirikon kukat ovat suuria ja sinipunaisia. Sinirikko on Suomessa harvinainen, sitä tavataan vain pohjoisimman Lapin tuntureilla.
Jääleinikki 948 (Ranunculus glacialis) (10-15 cm) on karaistunut laji, joka kasvaa suurtuntureilla lumenviipymillä, puronvarsilla ja rakkakivikoissa. Isot valkoiset kukat punertuvat vanhetessaan. Jääleinikki kasvaa korkeammalla kuin mikään muu pohjoinen putkilokasvi, Jotunheimenissa sitä tavataan yli 2000 metrissä. Suomessa rauhoitettu jääleinikki kasvaa vain Käsivarren korkeimmilla tuntureilla.
KUVATEKSTIT
BESSEGGEN 1267 Kapea ja jyrkkä harjanne Gjende-järven ja lähes 400 metriä korkeammalla sijaitsevan Bessvatnin välissä on Norjan suosituimpia päiväretkikohteita. Täällä seikkaili aikanaan myös Ibsenin Peer Gynt.
GALDHÖPIGGEN 947 Kiipeäminen Norjan korkeimmalle tunturille (2 469 m) palkitaan jylhillä tunturimaisemilla
911. Väsynyt kulkija voi levähtää huipulla olevassa majassa
912.
TEKSTI JA KUVAT: LEENA EEROLA