Suuntana Sulitelma

Vaellusretki 8.8.-20.8.2005

Kesällä 2003 vaelsimme Padjelantan kansallispuistossa Ritsemistä Kvikkjokkiin Ruotsin ja Norjan rajan tuntumassa. Tällöin syntyi ajatus ulkomaanmatkan tekemisestä kävellen. Pienen karttatutkiskelun jälkeen mielenkiintomme kohdistui välimatkaan Ruotsin Kvikkjokista Norjan Sulitelmaan. Kvikkjokk on noin Pellon korkeudella sijaitseva muutaman kymmenen asukkaan kylä osapuilleen viiden penninkulman päässä Norjan rajasta. Sulitelma sijaitsee Ruotsin rajasta noin 30 km:n päässä ja on noin 1000 asukkaan yhteisö.

Suunnitelmilla on taipumus toteutua, niin tapahtui myös tämän matkan kohdalla. Maanantaina 8.8 varttitunnin venekyydin jälkeen alkoi varsinainen taivallus Padjelantaledeniä pitkin kohti Norjaa. Ensimmäisen päivän kuljimme havupuumetsikössä ja koivikossa. Sää oli sateinen ja hyttysiä sekä mäkäräisiä oli riittämiin. Paikoin oli todella upeita lehtoja, joissa kasvoi pohjansinivalvattia, lehtoukonhattua, kulleroa, metsäkurjenpolvea, kultapiiskua, mesiangervoa ja väinönputkea. Osa kukista oli jo kuihtunut, mutta vieläkin saimme nauttia aikamoisesta väriloistosta.

Heinä-elokuussa kukkiva sinikukkainen pohjansinivalvatti (Cicerbita alpina) kasvaa ravinteisissa koivulehdoissa ja niityillä. Melko harvinaisen, jopa miehenmittaiseksi venähtävän pohjansinivalvatin seuralaislajeja ovat mm. kullero, metsäkurjenpolvi, huopaohdake, väinönputki ja lehtoukonhattu.

Koivikossa kasvoi runsaasti myös pohjansinivalvattia, lehtoukonhattua, kulleroa, metsäkurjenpolvea, kultapiiskua, mesiangervoa ja väinönputkea. Osa kukista oli jo kuihtunut, mutta vieläkin saimme nauttia aikamoisesta väriloistosta. Koivikossa kasvoi runsaasti myös ruohokanukkaa jonka marjat hehkuivat punaisina. Ensimmäisen yön vietimme noin 20 km:n vaelluksen jälkeen lähellä Tarrekaisestugaa.

Ruohokanukka (Cornus suecica) muodostaa tiheitä kasvustoja saaristossa rantaniityillä ja Lapissa tunturikoivikossa. Valkoiset ylälehdet ympäröivät pieniä mustia kukkia ja loppukesällä ruohokanukan marjat hehkuvat punaisena.

 Ensimmäisen yön vietimme noin 20 km:n vaelluksen jälkeen lähellä Tarrekaisestugaa.

Aamulla lähdimme kohti Kurajaurea ja pian pääsimme avotunturiin. Nyt olimme siellä, minne olimme halunneetkin, paljakassa isojen tuntureiden ja järvien keskellä.

Staika

Ensimmäinen korkea huippu, Staika antoi viitteitä siitä, millaisia upeita maisemia myöhemmin saimme nähdä. Siirryttyämme vilkkaammalta Padjelantaledeniltä hiljaiselle Nordkalottledenille vastaantulijoiden määrä loppui lähes kokonaan. Neljänä päivänä tapasimme reitillämme yhteensä reilut parikymmentä kulkijaa, joten mistään ruuhkasta ei voi puhua. Kulkijoita kohdatessamme aina oli aikaa vaihtaa muutama sana vaelluksen tiimoilta. Saksalaiset olivat selvästi suurin ryhmä ruotsalaisten jälkeen. Suomalaisia emme matkamme aikana tavannet.

 Tunturialueet ovat lajirikkaita ja monimuotoisia. Matkallamme saimme ihailla mm. seuraavia tunturikasveja:  lapinorvokki, tunturitädyke, tunturihiirenporras tunturikatkero, jääleinikki, lumileinikki tähti-, nuokku-, pahta-, puro- ja sinirikko sekä kultarikko

Tunturihiirenporras (Athyrium distentifolium) on 20-60 cm korkea heleänvihreä saniainen, jota tavataan tunturiniityillä ja puronvarsilla keskipaljakkaan asti. Tunturihiirenportaaseen ja pohjansinivalvattiin voi tutustua vaikkapa Äkäslompolossa Varkaankurun lehtojensuojelualueen luontopolulla.

Lumileinikki (Ranunculus nivalis) kukkii heinä-elokuussa tunturiniityillä ja puronvarsilla. Suomessa 5-15 cm korkea keltakukkainen kalkinsuosijakasvi esiintyy pohjoisimmassa Lapissa.

Etelässä harvinaistunut 40-80 cm korkea kaarlenvaltikka (Pedicularis sceptrum-carolinum) kukkii heinä-elokuussa. Varren latvassa kiehkuroittain kasvavien kukkien teriö on keltainen ja alahuuli punakärkinen. Komea kaarlenvaltikka on pohjoisessa melko yleinen purojen varsilla ja kosteilla niityillä.

Sykähdyttävän kauniin kultarikon (Saxifraga aizoides) kukan väri vaihtelee keltaisesta punaiseen . Kultarikko kukkii heinä-elokuussa puronvarsilla, lumimailla ja pahdoilla. Löyhästi mätästävä 5-15 cm korkea kultarikko on kalkinsuosija. Norjan ja Ruotsin tuntureilla melko yleistä lajia tavataan Suomessa pohjoisimmassa Lapissa ja Kuusamossa.

Linnuista havaitsimme mm. piekanan, riekon, kiirunan, ampuhaukan ja tunturikihun. Myös kapustarinnan haikeamielinen ääni kuului usein ja lammen rannalla pieni kahlaaja kutsui samannimistä kaveriaan: tyl-li - tyl-li. Polun poikki vilahti muutama tunturisopuli ja teltan absidiin eksyi utelias harmaakuvemyyrä.

 
Kurajaurelta matka jatkui melko jyrkässä maastossa tunturien rinteitä ylös ja alas. Seuraavat yöpymispaikat löytyivät Vaimok –järven länsipuolelta joen kupeesta

Telttaelämä on hauskaa

ja Pieskehauren luoteispuolelta. Alueella on paljon järviä, jokia, puroja ja vesiputouksia. Reitillä on useita kulkemista helpottavia siltoja

Reitillä on runsaasti kulkua helpottavia siltoja

Lähdön jälkeen viidentenä päivänä vaihdoimme valtakuntaa ja saavuimme Norjaan. Muotkejauren ja Låmivatnetin eteläpuolelta oli huikeat näkymät Sulitelmamassiiville

Sulitelmamassiivi ja Låmivatnet

Rajan ja Sulitelman välillä maisemat muuttuivat, täällä oli runsaasti kallioita, joita Ruotsin puolella ei tavattu lainkaan. Päivän aikana tavoitteena oli päästä Sulitelman kylään oikein mökkimajoitukseen. Tien päähän tulimme iltapäivällä ja jokin aikaa kuljettuamme vastaan tullut paikallinen autoilija tilasi meille ystävällisesti taksin. Viimeiset reilut 10 km taittuvatkin vallan sujuvasti kumipyöräkyydillä. Ensimmäinen lämmin suihku viiteen päivään tuntui ylelliseltä.

 
Kun kerran olimme lähteneet ulkomaanmatkalle, päätimme pistäytyä 35 km:n päässä Atlantin rannalla sijaitsevassa Fauskessa.

Ilman rinkkoja olimme tässä pienessä kaupungissa kuin muut turistit konsanaan

Suoritimme pikku ostoksia ja postikorttien lähettämiset ja näin oli kaupunkituristiosuutemme tämän matkan osalta hoidettu.   

Toisen mökkiyön jälkeen taksi vei meidät vaivattomasti korkeussuunnassa noin 600 m ylöspäin ja taas olimme valmiita aloittamaan taivalluksemme takaisin kohti lähtöpaikkaamme Kvikkjokia. Nyt valitsimme hieman pitemmän reitin pitkin Nordkalottledeniä. Maisemat olivat jälleen upeat, reitti kulki karussa maastossa ja mieleen tuli elävästi Isdalen, joka on hyvin samantapainen. Paikoin oli lähes kuun maisemaa, jäätiköltä tuli paljon sulamisvesiä ja pohjoisrinteillä oli vielä runsaasti lunta. Yksi ylitys vaati kahluuvarsien käyttöä, muut ylitykset onnistuivat helposti kiveltä kivelle tekniikalla. Yövyimme pienessä norjalaismökissä

Norjalainen Sorjoshytta tarjosi mukavan yösijan

Jos oli siirtyminen Ruotsista Norjaan sujunut vaivattomasti, sujui se yhtä mutkattomasti takaisin. Keskellä erämaata ollut kilpi kertoi meille, että nyt vaihdamme valtakuntaa. Lähin rajaviranomainen lienee ollut jossakin yli 100 km:n päässä.

Ruotsin puolella norjalaistyyppiset jyrkkyydet vähenivät, mutta tunturimaisemat olivat yhtä kiehtovia. Yöpymispaikkamme oli mökki Sårjåsjauren itäpäässä. Illalla teimme kävelyretken viereiselle 1350 m korkealle Staddatjåhkka –tunturille

Karunkaunis paljakkamaisema 1305 m korkealta Staddatjåhkkalta pohjoiseen

Sulitelmamassiivi Staddatjåhkkalta etelään

Huipulta voi ihastella tunturimaisemia joka suuntaan, etelässä komeili Sulitelmamassiivi

Ilta hämärtyy erämaassa, Sårjåsjaure

Väentungoksesta ei täällä tarvinnut kärsiä, sillä kolmen päivän aikana tapasimme yhteensä kuusi kulkijaa. Tähän verrattuna varsinaiseen ihmisvilinään tulimme, kun saavuimme saamelaisten kesäpaikkaan Staloluoktaan. Paikka sijaitsee kauniin Virihaure-järven rannalla ja täällä asuu kesäisin noin 50 saamelaista kalastuksen ja poronhoidon parissa.

Staloluoktan saamelaisten kirkkokodassa pidetään jumalanpalveluksia kesäisin

Vaeltajille löytyy tunturitupa, pari pientä kauppaa ja helikopterikyytikin järjestyy.

Virihaure-järvi ja Staloluoktan saamelaiskylä jäivät taakse

Matka Staloluoktasta Padjelantaledeniä pitkin takaisin Kvikkjokkiin on 80 km pitkä. Taivalsimme meille kahden vuoden takaa tutun reitin neljässä päivässä (Tuottar, Tarraluoppal, Såmmarlappa, Tarrekaise). Retken viimeisen yön vietimme

Ruotsalainen Njunjesin mökki tuntureiden syleilyssä

Njunjesin mökin lähellä loppumatka oli samanlaista koivikossa kävelyä kuin pari viikkoa aikaisemminkin sillä erolla, että nyt lentävien vihollisten määrä oli vähentynyt aivan oleellisesti.  Iltapäivällä odottelimme muiden vaellusretkeään päättävien vaeltajien kanssa

Venekuljetus takaisin Kvikkjokkiin

Matkan aikana saimme sadetta joka päivä, mutta sateet olivat enimmäkseen kuuroja ja onneksemme pitempiaikaiset sateet ajoittuivat yleensä yöaikaan. Maisemien ihailua ja kulkemista sateet eivät juurikaan haitanneet. Lämpötila vaelluksen aikana oli 10-15 asteen välillä. Yhtenä aamuna oli +1 C. Tätä edeltävänä yönä sateet olivat tulleet lumena korkeimmille tuntureille.

Kolmentoista päivän ja noin 230 km:n kävelyn jälkeen saavuimme takaisin autollemme ja niin oli tämän loman ulkomaanmatka siirtynyt muistojen joukkoon. Matka oli kerrassaan onnistunut. Lähes kaksi viikkoa vietimme kiireetöntä aikaa luonnon helmassa lukuun ottamatta paria päivää Norjan Sulitelmassa ja Fauskessa. Meitä matka miellytti niin paljon, että vastaisuudessa saatamme hyvinkin tehdä uuden vastaavanlaisen matkan.

Teksti ja kuvat: Leena ja Kalle Eerola