Kotimatka alkaa kohti Kathmandua
ma 29.10.
Herätys 6.00 (turhaan, munkkiherätys oli ollut jo viideltä...) ja matkaan! Käytiin lähtiäisiksi pyöräyttämässä vielä rukousmyllyä, ja saatiin kolmet kaulahuivit pahoja henkiä karkottamaan. Jostain pölähti paikalle kolme tyttökulia, jotka nostivat selkäänsä samanlaiset taakat kuin pojatkin! Heli heitti matkatoimiston Dawalle ehdotuksen sherpojen ja kantajien nimilistasta ja -lapuista, jotta heihin olisi vastaisuudessa helpompi tutustua.
Palasimme omia jälkiämme tunnin verran Ringmoon asti. Matkalla pysähdyttiin taas kulinsiskobaarin pihalla ja opetettiin pikkutytöille loruja ("silmä, silmä, nenä, suu...") ja kielitemppuja. Oppimiskykyisiä pikku riiviöitä.
Kohta Ringmon jälkeen poikettiin Jiri - Namche Bazaar -valtatieltä. Vartin käppäilyn jälkeen oltiinkin jo lounaspaikalla, jonka mainittavimmat nähtävyydet olivat harmaa-selkälepinkäinen ja kyläbulbuli.
Helppokulkuinen väylä havupuineen muistutti Alppien maisemia. Kohtasimme pari lehmää ja vihaisen sonnin, joka pelästytti tietysti kelpo -mme suunniltaan:
- Apua, se tappaa Jussin! Tehkää jotain!! (Pikku sillanpätkillä alkoivat muutkin "tarvita taluttajaa"...)
Parissa tunnissa löytyi leiripaikka hienolta töyräältä. Lähimutkan takana levittäytyi laaksossa hieno kylä, jota monet epäilivät jo tarujen Shangri Laksi (vrt. Aku Ankan "Tralla la"). Eri töissä pakertavia onnellisia kyläläisiä kelpasi tarkkailla kukkulalta.
Illallisella Heli sai lautasellisen keittoa syliinsä - Jussin koordinaation pettäessä. Tarjan vuoro saada "Supermohno"-kunnia. Jussi perusteli luovutuspuheessaan, että "esiliina oli nukahtanut" ja päästänyt hänet -n kanssa rauhassa "hommiin" (kyseenalainen peruste, toim. huom.). Opittiin taas sherpaa: "alicate" = vähän, "puccha" = riittää. Huomattiin myös, että jotkut pojista vastaavat kaikkeen "Yes, please": - Are you tired? - Yes, please. - Is your home big? -Yes, please. - Is your home small? -Yes, please.
Viimeinen telttayö!
ti 30.10.
Kuudelta kuultiin sitten viimeisen kerran Lakhpa Sherpan reipas "Good morning! Excuse me, black tea! Hand wash!" Vähän haikeissa tunnelmissa ylös. Kurjia fiiliksiä lisäsi, kun Leena E. ei suostunut lainaamaan lintukirjaa.
Kävelin koko etapin joukon hännillä ajatuksissani, enkä huomannut porukan pysähtymistä Phaplun kylässä olleeseen majataloon! Jatkoin kävelyä pari tuntia, kunnes aloin tajuta kadottaneeni ryhmämme. No, tulipa nähtyä vähän vilkkaampaa kylänraittia sekä Yeti Airlinesin hieno mainoskyltti, jossa oli ison jalanjäljen kuva.
Heli ja neljä sherpaa olivat lähteneet minua etsimään, ja tavattiin muutaman sadan metrin päässä hotellistamme. Kyllä tuntui ylelliseltä saada rojahtaa oikeaan sänkyyn! Olin niin väsynyt, etten jaksanut osallistua sinä iltana yhteisiin rientoihin.
Koko matkan järkyttävimmät uutiset kuultiin baarissa hollantilaiselta naiselta, joka kertoi lähes shokkitilassa joutuneensa lähistöllä maolaisten sissien käsiin pari päivää sitten! Joukko näitä "demokraattista väkivaltaa" harrastavia kiihkoilijoita oli pitänyt Lokhimin kylässä pyssynpiippua naisen, hänen sherpakantajansa ja tämän pikkuveljen niskassa kolme tuntia ja pakottanut heidät allekirjoittamaan papereita, jossa he "luovuttavat kaiken omaisuutensa sissiliikkeelle". Sherpa sai sissit luopumaan mahdollisista tappoaikeistaan kertomalla olevansa erään vaikutusvaltaisen valtiomiehen sukulainen. Hän sai luvan saattaa hollantilaisnainen Katmanduun sillä ehdolla, että hän liittyisi tämän jälkeen maolaisiin.
Nainen kertoi, etteivät he olleet nukkuneet kahteen vuorokauteen, koska heitä ei oltu päästetty mihinkään yöksi. Lopulta he olivat löytäneet tiensä Phapluun, jossa joku köyhä perhe oli tarjonnut heille yösijan.
Tarja luovutti "Supermohnon" Riitalle, joka "oli varannut yhden hengen huoneen, mutta silti änkeytyi kämppikseksi..." Lakhpan kanssa juteltiin pihalla lähes tunnin verran maailman menosta. Heli joi "paljon chang ja tuli humaliin"...
ke 31.10.
Helioparia (kerran viikossa otettava malarialääke) huiviin! Jäähyväisten hetki: annoin Lakhpalle Japani- ja Huippuvuori-aiheiset rakkaat T-paitani, ja luvattiin kirjoitella.
Ahtauduimme kahteen pienkoneeseen, joilla pääsimme kuin pääsimmekin ilmaan (kiitorata oli varsinainen perunapelto!) ja puolessa tunnissa Katmanduun.
New Gajurin vanha tuttu hotellihuone tuntui suorastaan ylelliseltä suihkuineen – vaikka lattiakaivo ei vetänytkään. Syömään mentiin Hotel Utseen, josta hihaan (lue: Eijan reppuun) tarttui hieno lautanen "HU"-tunnuksin. Riitta antoi kyltin Ranelle, joka oli kieltäytynyt tanssiinkutsusta (EDELLISENÄ iltana, toim. huom.).
to 1.11.
Hotellin ympäristömme Thamel on Katmandun kaupunginosista värikkäintä ja vilkkainta aluetta. Pyhiä lehmiä kuljeskelee siellä täällä, punapippureita kuivataan auringossa – aivan kuin Tintissä! Heli näki käärmeenlumoojankin (käärme nukkui).
Rahanvaihtopisteitä ja tiikeribalsamintarjoajia riitti, samoin kuin eksoottisten soitinten ja kashmirvillahuivien. Lapset kerjäsivät minkä ehtivät, sutivat lenkkarinikin entistä ehommiksi ennen kuin ehdin kieltää. No, se rupia meni hyvään tarkoitukseen...
Edullisia elämyksiä kaupiteltiin myös: parilla donalla olisi päässyt kohisevaan koskeen kumiveneellä, trekkaamaan noitien kanssa Tiibetin vuoristoteille tai pistäytymään Nepalin läntisissä kääpiönaapureissa Sikkimissä tai Bhutanissa.
Päivä kului omalta osaltani pääosin Uriksen "Hadzin" lueskeluun. Muut tutustuivat kaupunkiin, minkä ehtivät.
pe 2.11.
Rane, Raija, Heli ja Ilkka lähtivät Kanccha Sherpan motskarin saattelemina bussille, joka lähti kohti Chitwanin*) luonnonpuistoa, Etelä-Nepaliin! Yli viiden tunnin matkan aikana ei juuri ollut muuta puuhaa kuin maisemien ihailu: vehreitä jokilaaksoja ja jyrkänteitä riitti. Rantatöyräillä ja matalassa vedessä näkyi paljon "kivenhakkaaja-poikia", joiden elämäntehtävänä oli pienentää joen kuljettamia pultereita sopivamman kokoisiksi. Matkan varrella pysähdyttiin pikkubaariin aamiaiselle.
Iltapäivällä tultiin perille Sauraha-nimiseen kylään, jossa majoittauduimme Jungle Safari Lodgeen (**). Rane ja Ilkka jakoivat huoneen, Heli ja Raija toisen. Ilmastointilaitteet täysille ja baanalle!
Meidät vietiin "tuktuk"-autolla Tharun kylään, jossa tutustuimme esineistöön ja työkaluihin, joiden avulla muinaiset paimentolaiset opettelivat maanviljelyn jaloja taitoja. Viidakon antimia käytettiin taiten hyväksi, mm. talot rakennettiin savesta, norsuheinästä ja -nlannasta. Iloisennäköisiä, mutta rähjäisiä pihapiirejä ankkoineen ja kanoineen. Sherpankieliset tervehdykset ymmärrettiin hyvin täälläkin!
Vierailimme myös norsukasvattamossa! Paikan tarkoituksena on lisätä uhanalaisten intiannorsujen määrää. Isommat oli kahlittu ketjuilla jämeriin tolppiin, mutta kivat pikkufantit juoksentelivat vapaina – ja lutkuttelivat naapurintädinkin tissiä, kun oman emon silmä vältti.
Illalla huomasimme mokanneemme raskaamman kerran: huoneemme oli täynnä eri kokoisia hyönteisiä, jotka päälle unohtunut lamppu oli houkutellut paikalle jostain raosta! Ei siinä auttanut muu kuin anoa hotellinjohdolta huoneenvaihtoa. Onneksi uusi löytyi! (Siinä taas oli gekkoja, mutta nehän ovat vain mukavia...)
*) Vuoristot, Lambergit, "Laatoottajat", Pena + Eija sekä Jussi kävivät Chitwanissa jo Annapurnan-reissullaan -96.
la 3.11.
Aamiainen nautittiin pyöreässä erillisbungalowissa. Sen jälkeen olikin tiedossa jännittävä päivä: ensimmäiseksi norsusafarille! Kävelimme Tulsi-nimisen oppaan kannoilla parisen kilometriä – meidän ryhmäämme kuului myös turkkilainen nuoripari, jotka olivat tulleet tänne "paikkailemaan avioliittoaan". Mies oli aivan Kojakin näköinen kaljupää ja nainen aivan liian vaalea turkkilaiseksi.
Joen rantaan tullessamme Rane näki yhtäkkiä kaksi outoa otusta livistämässä puskiin: mungoja! Hah, tuollainen metrin mittainen myyräkö pystyy muka panemaan kampoihin kobralle? Emme saaneet tilaisuutta selvittää sitä, koska saavuimme samassa "norsupysäkillemme". Kiipesimme lintujentarkkailutornia muistuttavalle lähtölavalle, josta oli "helppo" nousta alle talutetun norsun selässä olevaan koriin. Yksi kori veti neljä matkustajaa, joten pääsimme kaikki suomalaiset samaan norsuun.
Jalkoja tuli roikottaa korin ulkopuolella sillä seurauksella, että ne puutuivat helposti. Mutta ei se mitään, matkanteko oli muuten huisin mukavaa: karvainen intiannorsu totteli sen pään päällä istuvan kuljettajan käskyjä yllättävän kiltisti, keinahdellen eteenpäin hankalannäköisistäkin paikoista. Reittimme kulki matalan Rapti-joen poikki, jota ylitti samalla pari puhvelilaumaa.
Aluksi kuljimme savannintapaista maisemaa pitkässä heinikossa, jossa kuulemma tiikeritkin lymyävät mielellään! Seuraavaksi tuli vastaan tiheää pensaikkoa ja "lehtomaista" metsää. Puolisen tuntia samoiltuamme havaitsi kuskimme jotain syvällä heinien seassa! Norsu raivasi tiensä sinne – ja jumantsukka – siinä seisoi muina kuonoina kaksi valtavaa intiansarvikuonoa! Nämä panssaroidut, yksisarviset muinaislehmät eivät olleet meistä milläsänkään, vaan jatkoivat märehtimistään poissaolevan näköisinä. Kuvasimme niitä tovin ja siirryimme eteenpäin, vain nähdäksemme vielä yhden sarvikuonon! Turkkilainen kalju vilahteli aina silloin tällöin heinien lomasta – ilmeisesti naapuritkin olivat nähneet samat otukset. Safari kesti 45 minuuttia, minkä jälkeen käppäilimme takaisin hotellille.
Lounaan jälkeen lähdimme samaiselle viidakkojoelle melomaan. Yhdestä puusta koverrettuun kanoottiin mahtui 4-5 ihmistä, perätuhdolla seisoi kuski, joka pikemminkin sauvoi kuin meloi meitä alavirtaan. Jokiranta oli varsinainen lintuparatiisi! Toinen toistaan komeampia siivekkäitä lenteli ympärillä, onneksi oppaanamme oli
nyt Harkka, täysin oppinut ornitologi! Kirjasin kynä savuten lajeja ylös sitä mukaa kun Harkan kanssa niitä bongailtiin. (Kuningaskalastajia, papukaijoja, mehiläissyöjiä, haikaroita, haukkoja... en lähde niitä tässä nyt erittelemään, tarkka luettelo lajeista liitteenä).
Krokotiilivaarasta huolimatta lauma lapsia leikki matalassa rantavedessä. Pian kanootti ohjattiin rantaan, ja meitä kehotettiin nousemaan maihin. Oppaamme ottivat aseistuksekseen järeät puukepit ja niine hyvinemme sukelsimme viidakkoon! Bomback sybia -puut ja sarvikuononomenapuut muodostivat jännän metsän, jonka aluskasvillisuus oli lähes olematonta. Niinpä esim. Rhesus-apinoita ja kauriita (spotted deer, barking deer) näkyi aina silloin tällöin, jos osasi katsoa oksien alta oikeaan suuntaan.
Punaisia kovakuoriaisia (red bottom bark) oli runsaasti maassa. Löysimme myös karhun kaivaman kuopan sekä puun jossa olivat selvät tiikerin kynnenjäljet!
Vielä enemmän sydän pamppaili, kun mutakuopan reunaan oli painautunut tuore (kuulemma alle päivän vanha) tassunkuva! Harkka kertoi vuodesta -91 saakka nähneensä kymmenkunta Bengalintiikeriä näillä seudulla. - Tiikeri ei ole täällä tappanut ihmisiä, mutta yksi kaverini kuoli jokin aika sitten sarvikuonon käsiin. Kyselyihimme, onko golfmestari Tiger Woods mahdollisesti käynyt täällä, emme saaneet oikein selvää vastausta.
Paluumatkalla kohtasimme ryhmän opasoppilaita, joita perehdytettiin maastoon. Tullessamme taas kanootille ja ihmisten ilmoille, saimme kuulla yhden ryhmän nähneen sen saakelin tiikerin! Niinpä tietysti... Jäimme asian kunniaksi rantabaariin paikalliselle Tiger-oluelle. Laulettiin turkkilaisten kanssa Istanbulia ja kuultiin suoraan hevosen suusta perusteita Turkin EU-kelvottomuudelle.
Illallisen jälkeen saatiin ihailla paikallisen tanssiryhmän (yksi tyttö + 10 poikaa) esityksiä, joista mieleen jäi erityisesti "keppitanssi". Siinä juostiin ympyrää ja mätkit-tiin metrin halolla naapurin halkoa rummun tahdissa. Moskiittojakin jouduttiin jo lätkimään, mutta täällä ei kuulemma esiinny malariaa, eihän?
su 4.11.
Kuudelta perinteisesti ylös, aamiainen napaan ja linturetkelle! Tulsilta sain lainaksi Birds of Nepal -kirjan, jossa kaikki tässä maassa nähdyt lajit (yli 800 kpl!) esitellään hienoina värikuvina! Hah, nyt Leena E. sai pitkän nenän, vaikkei se sitä tiedäkään...
Harkka tuli taas oppaaksemme. Poika ihmetteli meidän innostustamme lintuihin ja Nepalin luontoon, yleensä turistit kuulemma vain kuvaavat norsut ja lähtevät kotiin. Saimme aamusumun seasta listaamme vielä yhdeksän uutta lajia, joten kokonaissaldo nousi jo 73:een! Jättiläismäisiä hämähäkinverkkoja oli yön aikana ilmestynyt joka puolelle. Niiden keskellä odotteli julmannäköinen kymmensenttinen saalistaja (Golden-back Spider) kaikkea kottaraista pienempää...
Harkka perehdytti meitä myös hindulaisuuden mystisiin syvyyksiin. Brahma, Vishnu ja Shiva loivat meihin nirvanasta merkitseviä silmäyksiä...
Kotimatkalla Katmanduun ohitimme muutamia pahannäköisiä maanvyörymiä. Bussinkuljettajat harrastivat villejä ohituksia, jotka aiheuttivat lukuisia vähältä pititilanteita. Matkan luontohavis: yksinäinen marakatti vilisti bussin editse!
Komeita koskimaisemia ja kumiveneitä näkyi tuon tuostakin. Kuuden tunnin köröt-telyn jälkeen bussi jätti meidät n. 3 km päähän hotellistamme, joten eikun taksi alle ja suihkuun.
Hotellin pöydällä lojuneesta paikallislehdestä luimme synkän uutisen: maolaiset olivat tappaneet kaksi länsituristia Luoteis-Nepalin vuorilla – eli juuri siellä, mistä viikko sitten tulimme. Tarkempia kansalaisuuksia ei uutisessa mainittu...
Kuulimme pääporukan tehneen edellisenä päivänä uuden kaupunkikierroksen ja vierailleen mm. kuuluisassa apinatemppelissä sekä ruumiinpolttajaisissa! Joen rannalla sijaitsevaan "Kuolevien taloon" raahautuvat usein jopa ruumiit itse, kun tuntevat hetkensä lähestyvän. (Hindut polttavat vainajansa saman tien, buddhalaiset vasta kolmen päivän kuluttua, kun sielu on ehtinyt lähteä omille teilleen).
Ulla oli viettänyt päivän Sanchhi Sherpan kanssa ja käynyt mm. tämän sisaren luona. Hän esitteli ylpeänä saamiaan tarroja, jotka pitäisi kiinnittää johonkin "tarpeeksi arvokkaaseen paikkaan"...
Iltapalaksi tukeva valkosipulipihvi curry-riisillä viihtyisässä sisäpihapaikassa.
ma 5.11.
No niin, tulihan se mahatauti sitten lopulta meikäläisellekin, saatana! Koko päivä meni rattoisasti sängyssä kaameissa kouristuksissa. Ensin epäiltiin eilistä pihviä, sitten kaikkea muuta mahdollista. Ullalta sain jotain erikoisrohtoa, kun ei Underbergikään ottanut tehotakseen. Kaarinan kuumemittari antoi tulokseksi 38,5 °C, mutta oksensin silti neljä kertaa kaikki sisuskalut pellolle.
Päätösjuhlassa Ramille ojennettiin hieno Khukuri-rommilla täytetty gurkhaveitsi. Kelpo matkanjohtajamme piti puheen, jonka keskeisin viesti oli: - Kaikki selvisivät sitten perille, nopeat joskus hitaammin kuin hitaat! Riitasta tuli matkan tuplamohno, kun Rane palautti laatan saatesanoin: - Olet ainoa, joka ei ole ymmärtänyt edes pelin sääntöjä! (Viittaus edelliseen luovutukseen, jonka perustelussa viitattiin jo vanhentu-neisiin tapahtumiin).
ti 6.11.
Aamulla jo parempi olo – ilmeisesti ne Ullan myrkyt olivat sittenkin tehonneet! Hallelujah! Saatiin ties kuinka monennet rukousrätit Travel Solulta, pinssit hotellilta ja nimmareita sherpoilta. Dawa ei palauttanut Helille vaellussauvaa – totesi vain periitämaiseen tyyliinsä "saaneensa sauvan ja antavansa tämän hienon T-paidan korvaukseksi"...) Raija ei myöskään saanut takaisin Dawalle lainaamaansa kylmähoitopakkausta. Keijo oli vuorostaan mahataudissa.
Aamiainen syötiin kiireessä vastapäisessä "Junbesi Restaurantissa", josta mukaan tarttui vanha Outside-aikakauslehti. Siinä oli sen verran kiinnostavat artikkelit Babu Chiristä ja Everestin perusleiristä, että ei malttanut jättää kesken. Babun haastattelu oli tehty vain kuukausi ennen hänen kuolemaansa eli tämän vuoden huhtikuussa.
Lentokentällä jätettiin perusteelliset hyvästit sherpa-ystävillemme – miten ihmeessä tulisimme kotona enää toimeen ilmaan omaa keittiösherpaa?
Tekninen välilasku Delhissä – haa, tulipa Intiakin "bongatuksi"! Afganistan kierrettiin taas varmuuden vuoksi eteläkautta. Olimme olleet uutispimennossa kolme viikkoa, joten emme olleet varmoja, vieläkö sota jatkuu.
Lennon aikana sain arabinäkökulmasta kirjoitetun "Hadzin" loppuun. Ymmärsin kirjan luettuani, ettei mikään mahti maailmassa voi oikoa islamilaiseen maailmaan syvään juurrutettuja kuvottavia uskomuksia. Arabit syntyvät VIHAAN, kasvavat VIHAN keskellä, siittävät VIHAA ja jättävät lapsilleen perinnöksi VIHANSA. Arabikansat eivät tule toimeen kenenkään kanssa, kaikkein vähiten edes toistensa! Siinä syy, miksi Israel ja juutalaiset ovat pystyneet jo yli 50 vuotta pitämään puolensa mahdottomalta tuntuvaa miesylivoimaa vastaan. Vuonna 1956 kirjoitetussa kirjassa ennustettiin., että islamin kannattajat tuhoavat itse itsensä 30 vuoden kuluessa.
Osama bin Laden taitaa olla nyt vauhdittamassa tuon ennustuksen toteutumista.
Ilkan "Tintti Tiibetissä" oli suosittua luettavaa paluulennolla. Sieltä löytyi monta tutuksi käynyttä asiaa: kulit ja sherpat, munkit, rukousnauhat, shortenit, jakit, punapippurit, jeti, chang...
Wienissä Ilkka valokuvasi kaikki suomalaiset kännykkä korvalla alle puolessa minuutissa! Raija sai tapeltua läpivalaisulaitteen paljastaman ja takavarikoidun Leathermaninsa takaisin, Heli ei.
Tyrolian Airlinesin koneessa saatiin vihdoin suomalaiset iltapäivälehdet käsiimme, joiden pääuutisia olivat: "Ilkka Kanerva taas tyrkyllä Suomen Pankkiin", "Linda järkyttyi mätkyistä" ja "Myllylä ansaitsee paremmin kuin ministerit"... aargh!
Seutulan kentällä Rami keräsi kaikilta filmirullat ja lupasi toimittaa ne Ifille. Samalla julistettiin kilpailu retken parhaista kuvista. Kaikkien nettikuvat olisivat verkossa nähtävillä muutaman viikon päästä.
Halasimme toisemme ja jäimme odottelemaan kutsua kaatajaisiin. Helin kommentti saatteli Kiehiset Jyväskylän-bussiin: - Höh, eikö kukaan saanutkaan aivoödeemaa?