Kohti Taxindun luostaria ja Dawan kotia
to 25.10.
Aamulla 9
kulille kerrottiin, että heidän työurakkansa oli saatettu kunnialla päätökseen.
Keräsimme heille vielä juomarahat ja jätimme joitain vaatekappaleita kiitokseksi
hyvintehdystä työstä. Mm. Vonkakulille ja Lippalakkikulille jouduttiin jättämään
jäähyväiset. Ehdimme vielä kirjoitella kortteja ja ostaa tuliaisiksi Mt. Everest
-viskiä ennen liikkeellelähtöä.
Noustiin luostariin buddhankuvia ihmettelemään. Jotkut eivät pitäneet alituisesta lisärahastuksesta, johon törmäsimme lähes päivittäin – milloin piti tukea kyläkoulun rakennusrahastoa, maksaa "sisäänpääsymaksua" luostareihin, milloin pulittaa riksoja kantajille.
Mani-muureja alkoi vilistää silmissä sitä tahtia, että Helistä tuli pian jo melkoinen buddhisti "ommanipadmehumhihheineen" ja kuivine vitseineen:
- Mitä nepalilaisnainen pukee ylleen virallisiin tilaisuuksiin? Jakkipuvun! Ruhahaa!!
- Maan uskonnollista puhtautta valvoo buddhaanapitolaitos! Vuohahhaa...
- Sinä aina vasemmalta. Hummani padme om. Hummani hei...
Erään talon pihalla oli jakki onnistunut vääntämään aivan verilättypinon näköisen kasan, mutta Kalle ei suostunut ottamaan sitä reppuunsa pientä pilaa varten. Olisin kernaasti lisännyt jälkiruokalistalle "jakkimakupalan"!
Daaliota, "rätväkkejä", pamahtavia keltaisia pallokukkia, pujoja... ja yksi kanahaukka! Siinä päivän luontopuoli.
Toisessa luostarissa (niitä täällä riittää) pari ponia sekä 400 munkkia ja nunnaa näytti paikkoja. Komeita taideteoksia ja ikoneita, värikkäitä taloja... vähän ihmeteltiin, miten raskaat betoniraudat oli saatu raahatuksi näin hankalaan paikkaan. Mutta ehkä se buddha on vähän jeesannut. Pakolliset donaatiot taas jätettyämme istuskeltiin hetki pihamaalla, jossa juttelin pienen lierihattuisen kiinalaismunkin kanssa.
Parikymppinen poika kertoi hyvällä englannilla olevansa "opettaja". Isänsä oli kuulemma kuollut kulttuurivallankumouksessa, minkä jälkeen äiti pakeni Tiibetiin. Itse hän sanoi tulleensa tähän luostariin viiden vanhana ja olevansa kateellinen veljelleen, joka on päässyt demokraattisen Intian puolelle. -Vihaan kommunismia! Kerroin, miten länsimaat saivat vasta kymmenkunta vuotta sitten tietää Kiinan todellisista tapahtumista Jung Changin "Villijoutsenet"-kirjan kautta. Nuorimies kuunteli vakavana ja kiinnostuneena, kun yritin selostaa sen, mitä tiesin Kiinan ja lännen nykyisistä kauppasuhteista. Nokian matkapuhelimen leviämisvauhdista entisen kotimaansa markkinoille hän oli silminnähden äimistynyt. Vaihdoimme osoitteita.
Kallen tarjoamat turkinpippurit saivat nunnat irvistelemään. Munkkikahvit menivät tälläkin kertaa ohi suun, vaikka yhdellä olikin termospullo.
Raija, Ulla ja Inkku kävivät luostarin koulussa, jossa oli sekä pikkumunkkeja että pikkununnia. Lounas (paahtoleipää, makkaraa, papuja, kurkkua...) nautittiin mustien varisten (ei korppien) seurassa aurinkoisella niityllä vain varttitunnin kävelyn päässä luostarista. Heli ja Dawa juttelivat buddhismista. Nuolihaukka teki syöksyjä läheisellä nummella.
Syömisen jälkeen Heli, Ulla, Rami, Jussi ja - lähtivät uudestaan luostariin, jossa heille esiteltiin suurkeittiö ja tarjottiin eltaantunutta jakinvoiteetä. Eerolat kiipesivät jollekin mäelle, ja loput katsoivat parhaaksi jäädä niille sijoilleen vetämään lonkkaa. Taisi olla oikea ratkaisu, sillä kohta alkoi kunnon rankkasade, joka kesti lähes kolme tuntia. Käppäilijät kastuivat pahasti.
Päivällisen jälkeen sherpat yllättivät meidät valtavalla omenapiirakalla, joka jaettiin buddhistisesti 24 yhtä suureen osaan. Leena sairasti edelleen teltassaan. Illan dialogin aloitti Ilkka: - Tuo Dawa ei kyllä näytä 51-vuotiaalta. Ulla: - Kyllä näyttää! Sillähän on niin paljon kipeitä paikkojakin... Ilkka: - Mutta mä en ookkaan nähny niitä.
Porukka juoksi yöllä yhtenään kusella. Kello 2.30 oli vielä aivan säkkipimeää, mitä nyt puolikas kuuta ja tähtitaivas vähän auttoivat, ettei ihan naapurin päälle lasketellut... Vaatteita kuivailtiin ja lämmitettiin makuupussin jalkopäässä.
pe 26.10.
Aamulla kiisteltiin edelleen siitä, olivatko leirin puolikesyt linnut korppeja vai variksia! Aargh... uskokaa jo, ne olivat meikävariksen nepalinserkkuja paksunokkavariksia (Corvus macrorhynchos). Korppi on lähes puolta suurempi haaskansyöjä. Kirkuva kanahaukka saatteli meidät matkaan. Aamu oli lupaavasti kirkas, joten pakkasimme goretexit rohkeasti kantajien kassiin.
Dawa tarinoi matkan aikana USA-vuosistaan (NYC, Boston) ja Suomen-reissustaan. Kertoi pitäneensä erityisesti saunasta ja Lapista, mutta inhonneensa uimista. Amerikkalaisten uskonveljiensä avustamana hän oli päässyt käymään myös Pariisissa ja Moskovassa. Dawa sanoi jääneensä pienenä orvoksi, kun hänen vanhempansa olivat kuolleet johonkin mystiseen sairauteen. Puhuttiin myös sherpojen ammatista, Dawa tunsi tietenkin kaikki kuuluisat kiipeilijät, joiden maine oppaina kasvoi sitä mukaa, mitä haastavimmille huipuille he onnistuivat nousemaan. Se tiesi myös paremmin palkattuja töitä.
Punarinnan ja kuukkelin "risteytys", harakkarastas, kävi tervehtimässä meitä taukopaikalla erään pienen talon kupeessa. Bongattiin myös valkokurkkuinen lumikyyhkyparvi, sembramäntyjä sekä niiden luonteva seuralainen pähkinähakki. Jussi löysi jostain changia, tuota riisistä ja hirssistä pantua makeaa sahdintapaista. Lounaaksi pizzaa ja lohkoperunoita – ja voimistelua. Keittiöpoikien pesupuuhat kaivolla innostivat tyttöjä ideoimaan sherpakalenteria.
Lainasin Jussilta sykemittarin, jonka mukaan Kallella oli tähän asti porukan kovin noteeraus 155. Nostin lukemat ensin Ullan peesissä 164:ään ja sitten (ilmeisesti riippusillan tuoman lisäjännityksen ansiosta) eräässä ylämäessä 179:ään! Pumppu takoi niin lujaa, että pelkäsin sen pomppaavan ulos rinnasta... täytyy myöntää, että tasaantuminen kesti jonkin aikaa. Heli innostui myös kokeilemaan pulssiaan ja juoksi kulien iloksi rinteen ylös, minkä jälkeen hän kaatui huohottaen maahan katsomaan lukemia: - 169! Repikää siitä! Hippiäisparvi sirkutti puiden latvuksissa.
Ringmo-nimisessä kylässä menimme jo perinteen mukaisesti ennen majoittumista oluelle. Alkoholi rohkaisi keksimään arvoituksia: - Miksi kutsutaan -a, joka kävelee kirkuen ja silmät kiinni riippusillalla? Riippu-Riitaksi. - No, mikäs on alle kymmenvuotias pikkumunkki? Donitsi tietenkin! Ranen kaipaamaa Khukuri-rommia-kin oli jo myynnissä, mutta vielä ei ollut sen aika... Terassilla tavattiin yllättäen vanhat kaverimme Walesista ja Sri Lankasta + pari oppaan näköistä neekeriä, joille niin ikään maistui mallasjuoma. Läheisellä pellolla varikset tappelivat myyränraadosta.
Leiri oli pystytetty omenatarhan viereen kapealle harjanteelle. Tilaa oli niin vähän, että teltat olivat aivan kiinni toisissaan. Meille sattuivat naapureiksi tietenkin pahimmat kuorsaajat Raija ja Kalle! Lapset huomasivat yhtäkkiä Paavon selässä punkin, jonka pään Kaarina ensin onnistui katkaisemaan ja jota Jussi sitten ryhtyi puukolla kaivelemaan esiin.
Kuleja huvitti suunnattomasti "Leki leki" -merkkiset vaellussauvamme (lekileki = nussia). Omenapuita käytettiin pyykkipuina, halukkaat pääsivät täälläkin suihkuun. Ulla ja Tuovi tarjosivat Amaretolla pilattua konjakkia.
Illallinen ravintola Sherpa Lodgessa. Ilkka kaivoi taskustaan maastosta löytämänsä "SUPERMOHNO" -metallinpalasen, jonka kertoi luovuttavansa nyt tämän päivän mohnoimman tempun tehneelle vaeltajalle: - Kaarina, tökit sen verran tökerösti Paavon punkkia, että saat ensimmäisenä kantaa tätä kunniamerkkiä. Valitse huomenna itsellesi seuraaja!
Saimme seurata perusteellisen pitkää tanssi- ja lauluesitystä, jossa suhteellisen juopuneet Kaji ja kolme naista hetkuttelivat edestakaisin. Me lauloimme Kuubalaisen serenadin ja Uulan pulkan, minkä jälkeen pöydät kannettiin ulos – changia ja raksia kannettiin tilalle. Opin taas uuden lauseen: - Choroo midlemono = sinulla on kauniihkot silmät.
Tanssia ja mökää kesti parisen tuntia, kunnes Sanchhi Sherpa saatteli ystävällisesti kaikki teltoilleen. - Täällä saattaa olla liikkeellä ilkeitä miehiä, hän perusteli. (Myöhemmin tajusimme hänen tarkoittaneen kenties maolaisia sissejä!). Kello oli poikkeuksellisen paljon (21.30), kun käytiin nukkumaan.
la 27.10.
Aamiainen nautittiin tällä kertaa majatalossa (johon oli nostettu illalla ulos kuskatut pöydät ja penkit taas paikoilleen). Seinillä roikkui lehtileikkeitä, joissa kehuttiin sherpojen urotöitä. Babu Chiri Sherpasta tuli vuosi sitten kaikkien aikojen sankari, kun hän teki samalla reissulla kaksi uskomatonta maailmanennätystä Everestillä: kiipesi ilman lisähappea*) perusleiristä huipulle 17 tunnissa – ja nukkui siellä vielä
21 tuntia! (Yleensä kovakuntoiselta, akklimatisoituneelta kiipeilijältä kuluu vastaavaan matkaan aikaa 4 vrk, eikä juuri kukaan tohdi viipyä huipulla enempää kuin mitä parin valokuvan ottamiseen menee).
Pari kuukautta tämän jälkeen Babu Chiri oli opastamassa retkikuntaa samoilla seuduilla ja putosi 60 metriä syvään krevassiin – nousten näin legendaksi ja koko sherpakansan palvotuksi jumalaksi. Viereisessä kuvassa hymyili historian ensim-mäinen Everestin huipulle päässyt sherpani (naispuoleinen sherpa) – jonka kohtaloksi tuli menehtyä alastulomatkalla.
Dawan ja Kajin kotikylään Taksinduun oli noin kahden tunnin patikointi. Sää suosi meitä oikein olan takaa – aurinko paistoi täydeltä terältä, ja matkanteko maistui alkujyrkänteistä huolimatta. Oli jopa aikaa lueskella romaania ja jututtaa kuleja muita odotellessa.
Matkan varrella pidettiin kaksi taukoa lyhyin välein. Ensin aurinkoisen rinteen "savusauna", jossa Kaji pelasi sormikoronaa yhden paikallisen pojan kanssa. Ranen kanssa käytiin läpi entisen työnantajansa, matkasponsorimme UPM-Kymmenen lähihistoriaa. Heli piirteli shortenia.
*) Nepalilaiset eivät aikanaan olleet uskoa itävaltalaisen Reinhold Messnerin legendaarista saavutusta, kun hän ilman lisähappea nousi maailman katolle. Hänen väitettiin piilottaneen pieniä happipulloja vaatteidensa alle. Messner vaiensi epäilijät uusimalla tekonsa. Sama mies valloitti ensimmäisenä maailman kaikki 14 yli 8000 m korkeampaa huippua.
Vuoden –96 katastrofin jälkeen on vakavasti alettu pohtia lisähapen käytön kieltämistä, mikä vähentäisi ratkaisevasti kokemattomien asiakkaiden kantamista maksusta huipulle. Vain todelliset urheilijat jäisivät rasittamaan "Äiti Jumalaa" kuten vuorta täällä kutsutaan. Kiina ja Nepal ovat kuitenkin niin rutiköyhiä maita, etteivät ymmär-rettävästi hevin tahdo luopua kiipeilyn tuottamista tuloista (luvista pulitetaan nykyään huimat 65.000 USD / kpl).
Varsin levänneinä pysähdyttiin sitten melkein heti toiselle paussille, koska baarinpitä-jä sattui olemaan erään kulin sisko. Pitihän sukulaispaikkaa kannattaa oluen verran...
Seuraavan kahden yön ajan oli kotimme sitten Taksindun luostarin pihanurmikko. Dawa tapasi monen viikon jälkeen vaimonsa Sanin. Koko ryhmä kiikaroi innokkaasti, kun mies saapasteli ylärinteen puolelle kotipihalleen pyykkipuuhissa olleen vaimonsa luo. Ne, jotka odottelivat kiihkeää jälleennäkemistä, taisivat pettyä vähän: Sani hypisteli rättejään ja Dawa ei oikein tiennyt, mitä kuuluisi tehdä. Lopulta ottivat sentään toisiaan kädestä ja vilkuttivat meille alas laaksoon kuin kuninkaalliset ikään!
Sherpat pesivät pyykkimmekin jostain naurettavasta kolmesta markasta. Muuten aamupäivä kului enimmäkseen yleisen velttoilun merkeissä.
Kello 15.30 mentiin Dawoille kylään. Siistihkö kaksikerroksinen puutalo oli rakennettu ilmeisesti jenkkiystävien tuella – sitä vastaan Dawa oli käynyt jakamassa buddhaviisauksiaan Nykissä ja Bostonissa. Dawalla (ja myös Kajilla) on siis myös vankka lamamenneisyys!
Kolme tuntia istuskeltiin ja lipitettiin äärimmäisen pahaa raksia, jota isäntäpari meille väkisin juotti (- Sie, sie...). Muuta ei saatu. Paitsi tietenkin valaistusta uskonasioihin. En jaksanut hyväksyä buddhismin yhtä pääteemaa, jonka mukaan "huono ja paha" ihminen voi uudelleensyntyä rangaistukseksi eläimenä! Siitä kehkeytyi kuitenkin mukavan kiivas väittely, jolla saatiin aikaa kulumaan.
Rami oli tuonut Suomesta Dawalle kalliin repun ja Sanille untuvatakin, mutta vaikutti siltä, ettei kumpikaan noteerannut lahjuksia millään lailla. Sana "kiitos" ei tunnu kuuluvan sherpatapoihin.
Illalla syötiin mm. nuudelimunaleipää. Ilkka sai päähänsä alkaa laatia laulua kaikista yli kasitonnisista vuorista! Nimiä etsittiin porukalla kartalta, ja lopulta ne löydettiin: kahdeksan Nepalista ja loput kuusi Pakistanin ja Kiinan puolelta.
Kaarina luovutti "Supermohnon" Irikselle, joka ei ollut aamulla kelpuuttanut muiden tarjoamia vessapapereita, vaan kiljui Ramille oman rullansa perään. Viskiä ei enää saatu. Pilvien rintama peitti vuoria.
su 28.10.
Ilkka vetosi aamulla kurkkukipuun ja skippasi Dawan vetämän parituntisen luostari-seremonian. Muut pääsivät todistamaan sataa kumarrusta, muminaa, helistelyä, jyvien heittelyä sekä juomaan teetä. - Korvatulpat olisivat olleet tarpeen, mutisi joku.
Mutta keli oli mahtava! Aurinko lämmitti aamun nopeasti liki 30-asteiseksi. Himala-jan lumihuiput kylpivät taas upeasti valonsäteissä. Aamiaisella palautin Everest-romaanin Jussille. Toivottavasti joku muukin ehtii vielä lukea tuon satuttavan dokumentin näissä aidoissa oloissa. Päivän maukkaimmasta tokaisusta vastasi Suti:
- Onpas
noitten poikien pussit virttyneitä! (sherpat tuulettivat makuupussejaan...).
Aamiaisen jälkeen kaikki muut lähtivät pienelle kävelylle, leiriin jäivät lisäksemme auringosta nauttimaan Raija, Suti, Iris, Arsi ja Viitaset. Keskiviikko Sherpa (Lakhpa) ja Sunnuntai Sherpa (Asha)*) kirjoittelivat osoitteitamme muistiin. Heli opetteli huilunsoittoa kulien huilulla, mutta luovutti melko pian. Ilkka ja Arsi hyppäsivät alkuasukkaiden kanssa vaihteeksi korkeutta. Munkit katselivat touhua sen näköisinä, että kohta tulevat levitoimaan riman yli...
Lounaaksi saatiin "jetinsormia" ja perunakroketteja. Sitten taas torkuttiin ja syötettiin leiriin tulleille lehmille apiloita.
Illalliseksi mm. momoja ja omenapiirakkaa! Matkatoimisto Travel High Solusta paikalle tullut Dawa Sherpa seurasi oman Dawamme esimerkkiä ja juotti meille raksia. Hän halusi kuulla, miten retki on mielestämme tähän asti onnistunut. Annoimme palautetta: suurin osa ei pitänyt ylimääräisistä rahankeruuoperaatioista (varsinkaan Dawan henkilökohtaisista), Jussi antoi pyyhkeitä lounastaukojen turhasta venymisestä. Heli ehdotti ajan säästämiseksi yksinkertaisempia aterioita.
- Jussi, vetoketju kiinni! huusivat naiset jossain välissä, jolloin poika alkoi tarkastella housujaan. - Eikun teltan vetoketju!! Iris luovutti "Mohnon" Jussille, "joukon kuopukselle" – syyt jäivät itse kunkin arvailujen varaan.
*) Sherpojen nimet kertoivat, minä viikonpäivinä he ovat syntyneet. Dawa = maanantai, Lakhpa = keskiviikko jne.