LINTUVUORELTA NALLO -TUNTURILLE

Retkeilyä Jäämeren rannoilla ja Ruotsin tuntureilla

 

 

Meillä on erinomainen teltta, ruotsalainen Hillebergin Nallo 2 GT. Se on ollut luotettava kotimme useilla tunturiretkillä ja suojannut meitä kylmältä, sateelta ja tuulelta. Monta kertaa olemme leikitelleet ajatuksella viedä Nallo -telttamme katsomaan nimikkotunturiaan Pohjois-Ruotsiin. Elokuussa 2006 päätimmekin sen tehdä. Samalla matkalla tarkoituksena oli toteuttaa myös toinen toive, käydä katsomassa suulayhdyskuntaa Jäämeren rannalla.

 

Matkalla pohjoiseen vietimme pari päivää Tenojoen ympäristössä ja tutustuimme Utsjoen Mantojärven rannalla sijaitseviin kauniisiin kirkkotupiin. Kaukaa saapuvien kirkossa kävijöiden yöpymispaikkoina toimineet kirkkotuvat ja niitä ympäröivän laajan pihakentän kedot ja niityt muodostavat erityisen hienon kokonaisuuden. Täällä kasvavat mm. tunturikatkero ja tenonajuruoho.

 

Utsjoen kirkkotupien alueella yhdistyvät merkittävät maisema-, kulttuuri- ja luontoarvot

 

Tunturikatkeron taivaansiniset kukat avautuvat vain auringonpaisteella

 

Tunturikatkero (Gentiana nivalis) on 5-20 cm kalkinsuosijakasvi, jota kasvaa pohjoisimmassa Lapissa ranta- ja tunturiniityillä sekä kyläkedoilla.

 

Tenonajuruohon kukat ovat voimakastuoksuisia

 

  Tenonajuruoho (Thymus serpyllum ssp. tanaensis) on punaviolettikukkainen, matala varpu, jonka kukinto on tiheä ja sykerömäinen. Tenonajuruohoa kasvaa pohjoisessa hiekkaisilla ja soraisilla jokirannoilla sekä tuntureiden varpukankailla.

 

Pulskaneilikalla on suuret koristeelliset kukat

 

Utsjoella kasvaa myös harvinainen pulskaneilikka (Dianthus superbus) . Heinä-elokuussa kukkiva, löyhästi mätästävä pulskaneilikka on 25-60 cm korkea ja se kasvaa jokien hiekka- ja sorarannoilla sekä kyläkedoilla. Vaaleansinipunaiset pitkäperäiset ja tuoksuvat kukat ovat kapealiuskaiset.

 

Matkamme jatkui Jäämerelle kohti Båtsfjordin lähellä sijaitsevaa pientä Nordfjordin kalastajakylää, jossa tie päättyy. Tästä eteenpäin täytyy kävellä 11 km, jos mielii nähdä luonnonsuojelualueeksi rauhoitetun Syltefjordstauranin suulayhdyskunnan.

 

Suurin osa matkasta on kivistä ja melko työlästä käveltävää tunturin rinnettä ylös ja alas. Paikoin löytyy hiekkarantaakin. Joen ylitimme näppärästi siltaa pitkin. Muita kulkijoita emme koko retken aikana nähneet. Matkalla on autioitunut muutaman talon kylä, jonka ympäristössä kasvaa kehtokatkeroa.

 

Kehtokatkero on pohjoinen ja mereinen laji

 

Kehtokatkero (Gentianella aurea) on 5-20 cm korkea kalpensinipunakukkainen kasvi, jonka varsi on tyvestä kaarevahaarainen. Heinä-elokuussa kukkiva, harvinainen kehtokatkero kasvaa pahdoilla, kedoilla ja niityillä ja kivikkorannoilla halikkaa.

 

Halikan kellomaiset kukat ovat aluksi vaaleanpunaiset, mutta muuttuvat sinisiksi

 

 Halikka (Mertensia maritima) on 10-60 cm pituinen rentovartinen heinä-elokuussa kukkiva mereinen laji. Se kasvaa kivisillä merenrannoilla ja simpukankuorisoraikoilla. Sinivihreät lehdet ovat möyheitä ja kukinto on runsashaarainen. Halikka (merihalikka) ei kasva Suomessa, mutta havaitsimme sen Kiehisten Huippuvuorten matkalla 1998.

 

Noin 220 m korkealle lintuvuorelle päästyämme pidimme evästauon upeissa maisemissa. Pikkukajavia lenteli ympäriinsä, merellä näkyi joitakin merikihuja, merimetsoja ja etelänkiisloja, lintuvuoren yläpuolella lenteli kolme merikotkaa, mutta suulista ei ollut tietoakaan. Olimmekohan oikeassa paikassa vai olivatko suulat jo poistuneet pesimäalueeltaan? Jonkin matkaa käveltyämme eteenpäin meitä kuitenkin odotti henkeäsalpaava näky; jyrkänteen alapuolella on korkea jyrkkäreunainen kalliopaasi valkoisenaan lintuja

Sen alaosassa oli pikkukajavia ja yläosassa satoja suulapareja poikasineen.

 

Syltefjordstauranin suulayhdyskunta

 

Suulat pesivät kalliopaaden päällä ja pikkukajavat sen reunoilla

 

Suulat poikasineen

 

 Suula (Morus bassanus) on jopa metrin mittainen, pääosin valkoinen lintu. Suulan pää on kellertävä, mustakärkiset siivet pitkät ja terävät, pyrstö pitkä ja kiilamainen, suora nokka vahva ja terävä. Naaraat ja koiraat ovat samannäköisiä, nuoret linnut ovat ruskeita. Suula pesii yhdyskunnissa jyrkillä kalliorannoilla. Pesimäajan ulkopuolella suulan elinympäristönä on avomeri. Ravintonsa se kalastaa usein syöksysukeltamalla siivet supussa korkealta ilmasta mereen. Euroopassa suulia pesii mm. Iso-Britanniassa, Irlannissa, Islannissa ja Norjassa. Laji ei pesi Suomessa.

 

Pohjois-Norjassa tiet usein seuraavat vuononrantoja, kartalla lyhyeltä näyttävä matka voi olla yllätävänkin pitkä maanteitse. Matkantekoa helpottaaksemme kuljimme Hurtigruten –laivalla kahteen otteeseen, Berlevågista Mehamniin ja myöhemmin Kjöllefjordista Harstadiin. Matkalla oli runsaasti mielenkiintoisia retkikohteita, mm. Slettnesin majakka, joka on maailman pohjoisin mantereella sijaitseva majakka ja sen läheisyydessä sijaitseva Slettnesin luonnonsuojelualueen luontopolku. Kauniissa merimaisemassa helppokulkuisella luontopolulla havaitsimme meille uuden lajin, pohjanpärskäjuuren.

 

Pohjanpärskäjuuri on myrkyllinen

 

Pohjanpärskäjuuri (Veratrum album) on 60-150 cm korkea, harvinainen, pohjoinen laji. Se kukkii heinä-elokuussa kosteilla niityillä ja jokivarsipensaikoissa. Varsi on pysty ja tanakka, lehdet leveät ja pitkät.  Kukinto on runsaskukkainen ja kukat ovat kellanvihreitä. Rauhoitettu pohjanpärskäjuuri (valkopärskäjuuri) esiintyy Suomessa vain Utsjoen alueella. Alueella kasvaa myös ruijanruoholaukkaa ja monia muita niittylajeja.

 

Suurikokoisella ruijanruoholaukalla on voimakkaan tummanvioletit kukat

 

Ruijanruoholaukka (Allium schoenoprasum var. sibiricum) on 30-60 cm korkea niityillä ja dyyneillä kasvava laji. Suomessa ruijanruoholaukkaa tavataan Utsjoella kyläkedoilla ja rannoilla.

 

Kungsleden kulkee kauniissa ja helppokulkuisissa maastoissa

 

Norjan Harstadista ajoimme Ruotsin puolelle Abiskoon, jossa valmistauduimme noin viikon vaellusretkellemme Nikkaluoktaan. Alkumatkan kuljimme suosittua vaellusreittiä, Kungsledeniä pitkin Abiskojaureen ja seuraavana päivänä Alesjaureen. Vaikka kulkijoita on runsaasti, polun lähistöltä löytyy riittämiin hyviä ja rauhallisia telttapaikkoja. Alesjauren  jälkeen jätimme merkityn polun taaksemme ja suunnistimme Nallo –tunturia kohti. Polkua emme löytäneet eikä muita kulkijoitakaan ollut kuin muutama. Pian selvisi kulkijoiden vähyys, reitti on paikoin erittäin hankala kivisyytensä vuoksi. Lumoavat maisemat ja erämaatunnelma korvasivat kuitenkin kaikki hankaluudet moninkertaisesti. Jokirannan tuntumasta löytyi tasainen yöpymispaikka, jossa oli suloista kömpiä telttaan makuupussin lämpöön ja lepuutella väsyneitä jalkoja.

 

Merkittyjen polkujen ulkopuolella on erämaatunnelmaa

 

Seuraavana päivänä maisemat jatkuivat upeina. Aamulla oli aika raskas nousu tunturiin, välillä oli kulkemista hieman haittaavaa tunturikoivikkoa ja pajukkoakin. Pian tulimme Nallostugalle vievälle merkkamattomalle, mutta paljon enemmän kuljetulle polulle. Se oli jo huomattavasti helppokulkuisempi. Täällä sateli hiljakseen pari tuntia, koko rinkkareissumme ainoan kerran piti vetää goretexit päälle. Kuljimme kapeassa laaksossa, vasemmalla puolella virtasi joki ja Nallo –tunturi nousi vieressä oikealla puolella. Tältä suunnalta Nallo näytti aivan hurjalta jyrkkine rinteineen ja erikoisine töppyrähuippuineen, ei kai sinne voi kuin vuorikiipeilijät kavuta?

 

Nallo -tunturin jyrkät rinteet ja erikoinen töppyrähuippu

 

Nallostuga sijaitsee kauniilla paikalla joen rannalla tuntureiden ympäröimänä. Tornionjokilaaksosta kotoisin oleva mukava ja avulias stugvärd puhui hyvin ymmärrettävää meän kieltä. Häneltä saimme tietoja alueesta ja neuvoja reiteistä. Pystytimme ryhdikkään Nallo 2 GT telttamme parhaimmalle paikalle Nallo –tunturin juurelle. Telttapaikalla oli isoista laattamaisista kivistä tehdyt pöytä ja tuolit. Ilmakin oli taas kaunis ja lämmin. Täällä kyllä kelpasi ruokaa keitellä, syödä ja täysin siemauksin nauttia elämästä

 

Telttapaikalla oli huonekalut valmiina

 

Aamulla jätimme teltan pystyyn ja lähdimme kapuamaan Nallon loivinta rinnettä. Kiviä on runsaasti ja ylöspäin mennessä kivisyys vain lisääntyy ja rinne jyrkkenee

 

 Näkymä tunturijärvelle

 

Nousu tuntui pitkältä ja raskaalta ja välillä tahtoi usko loppua. Jäin muutamaksi kerraksi lepäilemään Kallen noustessa tiedustelemaan tilannetta. Joka kerta kuului kannustava kutsu: ”Jatketaan ylöspäin, kohta helpottuu”. Ei nouseminen helpottunut, mutta jatkoimme kuitenkin sitkeästi. Huipulle pääsy oli erittäin riemastuttavaa, onneksi emme luovuttaneet. Nallon noin 1585 metriä korkea huippu on vain 7-8 metriä leveä ja pudotus huipulta on jyrkkä

 

Nallo -tunturin huippu on saavutettu, riemastuttava kokemus

 

Joka suunnalla on suuria tuntureita, niillä on jäätiköitä ja lunta sekä tunturijärviä. Tuntui siltä kuin katselisi lentokoneesta alas, Nallostuga ja telttamme näyttivät hyvin pieniltä. Alastulo oli ainakin yhtä hankalaa kuin ylösmenokin, mutta pääsimme turvallisesti alas. Koko retkeen kului noin 5,5 tuntia, muita tunturissa kulkijoita ei ollut.

 

Lounaan jälkeen purimme leirin ja jatkoimme matkaa helppokulkuista, merkitsemätöntä polkua pitkin leveässä laaksossa. Kerran minun piti kahlata sandaalit jalassa Kallen varmajalkaisempana hyppiessä kiveltä kivelle. Teltan pystytimme aution joen rantaan. Seuraavana päivänä saavuimme Kungsledenin varrella sijaitsevalle Sälkalle, jossa oli runsaasti vaeltajia. Yllätykseksemme kuulimme, että Kungsledenillä oli meneillään 110 km pituinen Nikkaluokta-Abisko Fjällräven Classic race tapahtuma, jossa oli satoja osallistujia. Me kuljimme vastakkaiseen suuntaan ja tunturiin mahtuu paljon reippaita vaeltajia.

 

Ennen Singistugaa käännyimme pois polulta ja nousimme rinnettä ylöspäin etsimään rauhallisen telttapaikan lammen rannalta Singi –tunturin juurelta

 

Oma lampi massiivisen Singi-tunturin juurella

 

Aamulla nostimme jo huomattavasti keventyneet rinkkamme selkään ja kävelimme Kebnekaise fjällstationin tuttuihin maisemiin. Olemme kaksi kertaa aiemmin kiivenneet opastettua itäistä reittiä Kebnekaisen huipulle ja retkeilleet muillakin ympäristön tuntureilla, mm. Tuolpagornilla. Tällä kertaa nautimme juhlapäivällisen tunturiasemalla ja kävelimme yön hämärtyessä pitkän matkan Nikkaluoktaan asti. Vielä yksi telttayöpyminen ja seuraavana päivänä bussilla Kiirunaan, sieltä toisella bussilla Abiskoon, jossa auto oli parkissa. Erittäin onnistunut vaellusretki oli ohi.

 

 

Vuolas joki takanaan kraaterihuippuinen Tuolpagorni

 

 Näkymä tunturijärvelle

 

Retkelle asettamamme toiveet täyttyivät jopa yli odotusten. Syltefjordstauranin suulayhdyskuntaan tutustuminen oli yksi kaikkein antoisimmista kokemistamme luontoelämyksistä. Nallo –tunturin huipulle nousu oli huikaiseva kokemus ja haasteellisin nousu Kebnekaisen huipulle nousun jälkeen. Hienoja kokemuksia rikkaampina jaksamme taas arjen aherrusta ja suunnitella uusia retkiä!

 

 TEKSTI JA KUVAT: LEENA EEROLA

 

Kungsleden on jäänyt taakse