Kilimanjaron vaellus alkaa
Nyt alkaa sitten se todellisuus mitä olemme tulleet täältä hakemaan, eli itsensä voittaminen…..
Päivät 7 - 12 – Kilimanajaro
Seuraava kiipeily kuvaus on totta ja fiktiiviä, otat siitä ohjelman ja mitä voi tulla eteen. Otteita ohjelmasta ja Maritan kijoituksesta.
Kilimanjaron vuori sijaitsee n.330 km päiväntasaajan eteläpuolella. Se on Afrikan korkein vuori ja yksi korkeimmista vuorista maailmassa, jolle pystyy kiipeämään ilman varsinaisia kiipeilyvarusteita. Kilimanjaro on lisäksi maailman korkein vapaasti seisova vuori ja sen juuri on 80 kilometriä pitkä ja 40 kilometriä leveä. Sillä on kolme huippua: Sihra (3,962 m), Mawenzi (5,149 m) ja Kibo (5,895 m), jonka vieressä huipulla sijaitsee kaksi ja puoli kilometriä halkaisijaltaan oleva kraatteri. Kilimanjaron huipulla on neljä viidesosaa koko Afrikan pysyvästä lumesta ja jäästä. Afrikan kolmesta korkeimmasta huipusta kaksi sijaitsevat Kilimanjarolla, poikkeuksena toiseksi korkein Mount Kenia (5,199 m).
Kilimanjaro kohoaa 4800 metriä ympäristöään korkeammaksi ja sen huipulle johtaa kymmenkunta vaellusreittiä, joista osa yhtyy ylempänä toisiinsa. Niiden varrelle on rakennettu vaellustupia sopivien päivämatkojen päähän toisistaan. Vuorelle nousee vuosittain lähes 20,000 vaeltajaa sekä noin 40,000 kantajaa ja opasta. Suurin osa heistä käyttää tätä Marangun turistireittiä, ns. "Coca-Cola -reittiä", jossa n. 70 kilometrin vaellusmatkalla korkeuseroa tulee hieman yli 4,000 metriä. Vuorenrinne on loivaa aina viiteen kilometriin saakka, jonka jälkeen viimeinen kilometri ylöspäin noustaan erittäin jyrkkää mutkittelevaa polkua pitkin kraatterin reunalle, Gillman's Pointille. Sieltä parinsadan metrin nousu korkeimmalle kohdalle Uhuru Peakille on taas loivempaa. Huipulle noustaan yöllä taskulamppujen valossa. Silloin jäätynyttä tuhkarinnettä on helpompi kiivetä eikä rinteen todellista jyrkkyyttä pääse pimeässä näkemään. Auringonnousu huipulta on todella näkemisen arvoinen. Kilimanjaro:n tarkka korkeus on 5,891.77 metriä, mutta näillä sivuilla käytetään siitä huolimatta mukavaa tasalukua 5,895m.
Auton lastausta Hotellin pihassa.
Näin alkoi vaelluksemme Kilimanjarolle.
..........26.10.2006 lähdimme kohti Moshin kaupunkia ja sitä suurta seikkailua, jota varten olin lähtenyt matkaan. Hotelli oli hyvä ja puutarhasta avautui näkymä suoraan Kilimanjaron huipulle. Vaikea kuvailla sanoiksi miltä tuntui kun näki sen korkealla olevan lumisen huipun. Pelotti ihan tosissaan ja ajattelin että nyt tuli "haukattua liian iso pala". Seuraavana aamuna olimme vaellusvaatteissa ja tavarat pakattuina. Vatsanpohja oli silloin täynnä perhosia. Lähdimme vaellukselle vuoristosademetsästä, 1800m korkeudesta. Huoltojoukko koostui 50 henkilöstä, oli oppaita, kokkeja ja kantajia. Edellämme käveli opas pole pole vauhtia. Nopeasti ymmärsimme hiljaisen vauhdin tärkeyden. Kävelimme läpi vuoristosademetsän koko ajan ylöspäin nousevaa polkua pitkin. Ilma oli lämmin ja kostea ja minä ainakin hikoilin. Ympärillä oli rehevä metsikkö erilaista sademetsän kasvillisuutta, mutta maisemien ja kasvien katselu jäi vähemmälle koska matkalla ei ollut kuin muutama tauko. Viiden tunnin kävelyn jälkeen saavuimme 2720 m Mandra Huttiin. Söimme ja kävimme vielä auringon laskiessa katsomassa sammunutta tulivuoren kraatteria. Ruokatarjoilu oli hyvä, kun ottaa huomioon olosuhteet missä ruoka valmistettiin. Ennen ruokaa tarjoiltiin aina popcornia ja teetä. Ensimmäisenä iltana ruokana oli alkukeitto, pääruokana kalaa, perunoita ja kaalia. Jälkiruokana banaania ja teetä. Kolme poikaa seurasi koko ajan meidän ruokailua ja olivat valmiita täydentämään jos jotakin puuttui. Yövyimme kivitalossa kaikki "sinkkunaiset" samassa huoneessa. Kuorsaus oli kova kun kaikki nukkuivat ja keräsivät voimia seuraavaa päivää varten. MK........
Varusteiden purku autosta ja ihmettelyä
Ensimmäinen vaelluspäivä (7. matkapäivä) perjantai 27.10
Mngu
Gate(1800 m) - Mandara Hut, (2700 m) nousua 900 m, matka 7 km, vaellusaika 6
tuntia
· aamiainen Kilemakyaro Mountain Lodgessa
· autokuljetus portille (n. 40 km)
· nousu vuoristosademetsässä
· majoittuminen Mandara Hutille
Aamiaisen jälkeen olimme valmiit lähtemään vuorelle. Autokuljetus Marangun
porttille ja menoksi. Automatkan aikana ehti vielä kerran ihmettelemään vuoren
valtavaa kokoa, kun autollakin sen kiertämiseen menee tunteja. Ensimmäinen
kilometri nousua saavutettiin auton kyydissä, kun puiston portti on vajaassa
kahdessa kilometrissä. Matkaporukkaan liittyivät pääoppaan lisäksi apuoppaat,
kokit ja kantajat. Rekisteröintien aikana on vielä hyvää aikaa täyttää
juomapussit ja kiristää repun hihnat lähtöä varten. Vielä viimeiset sanat
puiston johtajalta ja lähdemme matkaan kantajien vielä ihmetellessä kuormansa
määrää.
Polulta ja nimien kirjoitusta majavihkoon.
Heti ensi metreiltä huomtaan, mikä on nk. pole pole -vauhti. Se on vauhti, mitä voisi kuvitella käyttävänsä silloin, jos yrittäisi kulkea mahdollisimman äänettömästi eteenpäin, eli hiiviskellä. Mukana on kävelysauvat, ettei vauhdin puutteen takia kaadu sivulle. Hissukseen vauhti jättää parempaa aikaa katsella ympärilleen ja ottaa valokuvia. Ensimmäinen tunti reppu selässä on kaikkein vaikein, tauon jälkeen selkä jo tottuu ylimääräiseen, tosin kevyehköön, reppuun.
Kuljimme vuoristosademetsän läpi, joka on todella nimensä veroinen. Paljon kasveja joka puolella ja siellä täällä pieniä puroja ja vesiputouksia. Polku on hyvässä kunnossa, ellei sade satu sotkemaan. Vähän vihiä antavat syvät ojat, joita polulle on rakennettu runsaasti. Matkalla on muutama ikävä kivikko, jota ei ole mukava kiipeillä sateella. Eläimiä ei sademetsän hämyssä liikoja näe, mutta apinoiden ja lintujen äänet seuraavat matkalaisen askelia.
Jossain puolessa välissä pidämme lounastauon ja aukaisemme eväspaketin jonka sisältö tulee hyvin tutuksi seuraavina päivinä, täytyy olla jotain mistä nurista jos tarve, mutta nälkä tilaa antaa. Tähän on tottuminen, jos eivät omat rusinat maistu. Kantajillakin rajansa.
Päivällistä odotellessa.
.......Lopulta kuuden tunnin jälkeen saavumme Mandaralle. Kolmionmallisia majoja on rakennettu rykelmään sademetsän kupeeseen. Makuupaikkoja täältä löytyy 60. Ryhmä marssitetaan jonossa ruokalan yläkertaan ja osoitetaan makuupaikat. Ahtaudumme vanhimman mokin kerrossänkyihin, sillä meille olinkin varattu kokonainen talo. Päivällinen tarjottaan pitkältä pöydältä joskus kukallisilta lautasilta, ja noudattaa myöhemmin suunnilleen samaa kaavaa. Aluksi jotain keittoa, sitten pastaa, perunaa, kastiketta, pihviä ja jälkiruuaksi jotain hedelmää ja teetä. Tällä retkellä ei nötköttiä syödä vaan oikeata liharuokaa. Afrikkalainen aurinko sammuu kuin katkaisijasta väännettynä puoli seitsemän jälkeen. Seitsemään mennessä ryhmä kömpii vinttikomeroon makuupusseihin odottamaan aamua, joka alkaa jo yhdentoista tunnin kuluttua. Nukkuakin voi yrittää, tai vain maata rauhallisesti, kuunnellen apinoiden mekastusta läheisissä puissa. Tärkeintä on lepuuttaa jalkoja tulevia päiviä varten. Huonona puolena ruokalan yläpuolella nukkumisessa on, että alakerrassa tuntuu olevan huonekaluinventaario käynnissä myöhään illalla ja aikaisin aamulla. Vaelluskengistä tulee melkoinen meteli yöllä, kun porukka laukkaa vessassa. Herkkäunisille suosittelemme korvatulppia.MK.........
Maudi-kraateri
Toinen vaelluspäivä (8. matkapäivä) lauantai 28.11
Horombo Hut, 3800m) nousua 1080 m, matka 12 km, vaellusaika 8 tuntia
· lähtö Maudi-kraatterin kautta
· nousu kanervanummella
· majoittuminen Horombo Hutille
· vuoristotaudin alkua
Aamu alkoi kunnollisella joukkohärdellillä, kun kaikki yrittävät taskulamppujen
valossa saada omia vaatteitaan päälle ja tavaroitaan pakattua. Aamiainen saattaa
jäädä puoliksi syömättä, kun kaikilla on niin kiire eteenpäin. Lähdemme
reippaasti eteenpäin pole pole -vauhtia ja otamme tuntumaa läheiseen
Maudi-kraatteriin. Parikymmentä metriä halkaisijaltaan ja viitisen metriä syvä
kuoppa.
Matkalla tapsimme lintuja ja kauniita maisemia.
........Aamulla satoi ja puimme sadevaatteet ylle. Kolmisensataa metriä käveltyämme aurinko porotti jo kuumasti ja niin oli vähennettävä vaatteita. Päivä oli kuuma, pitkä ja raskas. Ilman ohenemisen huomasi jo selvästi. Sademetsä loppui ja alkoi kanervametsikkö. Kanervat olivat kolmenkin metrin korkuisia. Keltaista naavaa oli paljon puiden oksilla. Maisemat olivat upeat mutta valokuvaus jäi vähäiseksi. Kuljimme jonossa ja jos pysähtyi, koko jonon kulkeminen häiriintyi. Polku oli kivistä ja edellä kulkevan kantapäihin piti tuijottaa koko ajan, ettei kompastuisi. Korkea ilmanala tuntui jos nosti äkkiä päänsä ylös niin huimasi. Viimein raskaan vaelluksen jälkeen korkean mäen takaa näkyi Horombo Hut 3720m. Aukealla paikalla pilvien yläpuolella oli laudasta tehtyjä majoja, joissa yövyimme. Taka-alalla näkyi Kilimanjaron luminen huippu upeassa ilta-auringonvalossa. Ruokailun jälkeen klo 20 olimme valmiita nukkumaan. Sängyssä kääntyily hengästytti ja sydämen syke kohosi reilusti. Vessamatkoilla ei ollut opas hiipimässä edellä ja sen huomasi hengästymisenä ja sydämen tykytyksenä, jos kiihdytti vauhdin liian kovaksi. MK.........
Maasto muuttuu kuin veitsellä leikaten kanervanummeksi. Puita näkyy vielä parin tunnin ajan, sitten nekin loppuivat. Maisema paranee, mitä ylemmäksi noustaan. Lounaalle tulee kanssamme pari valkoniskakorppia, joille maistuvat ylimääräiset eväät. Ilma viilenee vähitellen ja pilviraja alkaa jäämään alapuolelle. Aina välillä yksittäinen pilvi nousee rinnettä pitkin ja näkyvyys putoaa pariin kymmeneen metriin. Muutamassa minuutissa aurinko paistaa taas täysillä. Todella nopeita säätilan vaihteluita odotettavissa. Kahdeksan tunnin kuluttua Horombo Hut putkahtaa mutkan takaa esiin. Pihalle pysähdyksiin, reppu maahan ja lisää takkia päälle. Nopea kumartuminen saa aikaan tykyttävää kipua päässä, kaikkia nopeita liikkeitä on muistettava välttää, ollaanhan jo yli 3700 metrissä. Matkalla tuntuu vähän outoa tunnetta takaraivossa, mutta ei mitään pahempaa. Majoituspaikaksi taas ja aina ruokalan yläkerta ja pienestä nurinasta huolimatta kaikki sujuu jo rutiinilla. Makuupaikkoja Horombolla on 120, se on pysähtymispaikka sekä nousijoille että laskeutujille. Ruokalassa on koko ajan valtava tohina kun ryhmiä tulee ja menee syömään jatkuvana virtana. Nukahtamisesta ei tule mitään kun lepopulssi hakkaa sadan lyönnin tuntumassa.
Kolmas vaelluspäivä (9. matkapäivä)
sunnuntai 29.11
Horombo Hut
· totuttautumispäivä
· retki seeprakallioille
Aamulla makuupussia pakatessa huomaa taas olevansa korkeammalla kuin
tavallisesti. Ponnisteluja tarvitaan suhteettoman monta ennen niin
yksinkertaisten hommien tekemiseen. Aamiaisen jälkeen lähdemme kolmen tunnin
totuttautumisretkelle katsomaan seeprakallioita. Retkellä nousemme aina 4060
metrin korkeuteen saakka. Ylöspäin meno tuntuu entistä vaikeammalta, mutta kun
palaamme takaisin Horombolle, olo parannee heti. Loppupäivä menee sitten
rauhallisesti läheisen puron rannalla olevia jättimäisiä villakoita ihmetellen.
Näköalavessan viereltä löytyy käymisen arvoinen kallionharjanne, jos ei ole
vielä saanut tarpeekseen maisemasta. Auringonlasku on näyttävä kun horisontti on
vinossa. Ilta oli kirkas ja kaupungin valot vilkkuvat kaukana alhaalla.
Vihdoinkin pääsemme pois ruokalan yläkerrasta ja majoitumme neljän ja kuuden
hengen mökkeihin, joissa nukkuminen oli helpompaa vaikka vähän kylmempää. Yöllä
on jo pakkasta, aamulla lätäköt ovat jäässä.
........Kolmantena vaelluspäivänä totuttauduimme korkeaan ilmanalaan ja kävimme katsomassa Seeprakallioita 4060 metrissä. Ilma oli jo selvästi kylmempi ja välillä tuli sadekuuroja. Pää tuli siellä vähän kipeäksi, mutta Buranalla siitä selvittiin. Loppupäivä vaan lepäiltiin ja syötiin ja valmistauduttiin henkisesti seuraavan päivän taistoa varten. MK......
Seebrakalliolla Iris ja Raimo
Neljäs vaelluspäivä (10. matkapäivä)
maanantai 30.10
Horombo Hut - Kibo Hut, (4700 m), nousua 940 m, matka 11 km, vaellusaika 8
tuntia
· vaellus satula-alueella
· majoittuminen Kibo Hutille
Aamulla aloitamme matkan kohti Kiboa. Kanervanummi loppuu parin tunnin kuluttua
ja autiomaa alkaa. Ilma kylmenee tuntuvasti ja päälle tarvitaan tuulenpitävää
vaatetta. Auringonpaiste on polttavaa näissä korkeuksissa ja siltä on
suojauduttava huolellisesti. Korvista, nenästä ja huulista lähtevät nahat
sinkkipastasta huolimatta. Satula tuntuu loputtoman pitkältä, varsinkin kun
Kibon majan näkee jo monta tuntia aikaisemmin sen toisessa päässä. Kahdeksassa
tunnissa pääsemme Kibon kivinavetan pihaan. Päärakennuksessa on useita pienempiä
makuuhuoneita ja pieni ruokailutila. Makuupaikkoja on 60. Sivurakennuksessa on
kioski, keittiö ja huone johon majoittaudumme. Leveät makuulaverit sijaitsevat
kahdessa kerroksessa, puolet ylös ja toinen puoli alas kylki kyljessä.
Lähes kuunmaisemaa matkalla Kibo Hutt'iin
........Kylmän yön jälkeen pojat toivat meille lämmintä pesuvettä ja saimme pestyä silmämme ja kätemme. Syömisen jälkeen kaikki olivat valmiita päivän hiipimisurakkaan. Villakkometsä jäi pian taakse ja saavuimme pian satula-alueelle. Siellä ei kasvanut juuri mitään vain pieniä ruskeita ruohotupsuja ja kivikossa asui söpöjä raidallisia hiiriä. Kaikki naiset eivät kyllä hiiristä tykänneet kiljaisuista päätellen. Matka Kibon majalle oli pitkä ja raskas. Hikinen se ei ollut, päinvastoin päällä oli jo pipot, hanskat ja tuulipuvut. Saavuimme 4700 m ensimmäisenä porukkana. Opas sanoi että me pääsemme huipulle, mutta ei siihen silloin uskaltanut uskoa. Jotenkin pelkäsi vuoristotautia, että milloin se iskee. Pari porukasta joutui lähtemään heti alaspäin vuoristotaudin vuoksi. Kibon maja oli todella kylmä ja kalsea paikka. Palelin siellä koko ajan. Edes makuupussissa en lämmennyt. MK........
Kili pilvessä, näkyyhän Virkiän painijoiden pipo
Siitä pitäisi yöllä lähteä vaeltamaan ylös, näyttää jyrkältä.
Kibolle noustessa meinaa hengitys loppua, mutta kun rauhoittuu hetkeksi paikalleen niin tilanne tasaantuu. 4,700 metriä merenpinnasta on jo liian korkea paikka ihmiselle ja sen kyllä huomaa. Ainoa paikka mistä löytyi paksumpaa ilmaa on ulkovessoissa, eikä sitäkään halua mielellään hengittää. Illallinen tarjotaan klo 19 ja kumma kyllä, korkea ilma ei ollut vienyt ruokahaluasi. Aterian jälkeen onkin sitten ruhtinaalliset puolitoista tuntia lepoaikaa ennen seuraavaa koitosta.
Viides vaelluspäivä (11. matkapäivä)
tiistai 31.10
Kibo Hut - Gillman's Point, nousua 985 m, matka 5 km, vaellusaika 8 tuntia
Gillman's Point (5685 m - Uhuru Peak (5895 m)., nousua 210 m, matka 1 km,
vaellusaika 1.5 tuntia
Lähtijät yhteiskuvassa
Aamu sarastaa Kilimanjarolla
.........Muutaman tunnin levon jälkeen herätys oli klo 23 ja liian kevyt välipala näin jälkeenpäin ajateltuna. Onneksi oli omia eväitä mukana. 23.30 asettauduimme pihalla jonoon otsalamppujen valaistessa jalkojamme. Osa porukasta päätti, etteivät lähde tälle viimeiselle nousulle. Ylös lähtijöitä oli yhdeksän. Kaksi meidän porukasta nousi ylös päivää ennen meitä. Oppaiden laulaessa lähdimme kohti huippua. Kävelyaskeleet olivat nyt vielä lyhyempiä kuin edellisinä päivinä. Heti jos otti pidemmän askeleen sen huomasi taas hengityksen ja sydämen sykkeen kiihtymisenä. Kuljimme pimeässä hiljaisena jonona. Otsalamppujen valot näkyivät vuorenrinteellä kuin kiiltomadot. Ylösmennessä polku meni vuorenrinnettä kuin serpentiinitie. Aamuyöstä jouduin jotenkin unenomaiseen tilaan. Edessä ei näkynyt kuin Annelin kantapäät ja harmaa kivikkoinen polku. Katsetta ei uskaltanut nostaa ylös maasta ja pelkäsin nukahtavani. Ajattelin välillä, että mitä jos horjahdan? Toisaalta koko ajan pelkäsin jos se vuoristotauti iskee yhtäkkiä jollakin tavalla. Varma ylös pääsystä ei voinut olla. Onneksi minulla oli "voimajuomaa" ja eväitä ettei energia päässyt loppumaan. Ilma oli tuulinen ja pakkasta muutama aste. Viimein aurinko nousi pilvien yläpuolelta. Heräsin transsin omaisesta tilastani kun päivä valkeni. Emme olleet ehtineet ylös koska olimme pitäneet liian monta taukoa. Päivän valjetessa näimme missä oikein olimme. Porukasta kuului kauhun huutoja kun näimme lähes pystysuoran kallioseinämän yläpuolellamme. Siitä vaan ylös, mutta nousu kävi entistä raskaammaksi, kun polulla oli kiviä ja piti ponnistella ylös kuin rappusia pitkin. Urakka oli todella raskas. En muista kokeneeni mitään niin raskasta elämäni aikana. Sitten äkkiä, kuin varkain kello 7.10 olimme Gilmans point'tilla.MK.......
Ylhäällä
Marita ja oppaamme huipputunnelmissa!
Marita ja Anneli Gilman's Poin'tilla tavoite saavutettu
Hienoja tunnelmia huipun tuntumassa
31.10.2006 ikimuistoinen päivä, joka jäi mielen syvyyksiin
Paluumatka alkaa ja hieman pelottaa....
(Keijo ja Tuukka olivat edellisenä päivänä käyneet Uhuru Pek'killa joka on 5895 m) Ylhäällä luki 5681m mutta saamissamme todistuksissa on neljä metriä enemmän. Uskotaan todistukseen! Siellä me kahdeksan sitten olimme! Yksi oli joutunut kääntymään kesken matkaa takaisinpäin. Ei sitä osannut kuin purskahtaa itkuun ja ihmetellä. Olo Gilmans point'tilla oli hyvä ja onnellinen. Ei edes pää ollut kipeä. Olotilaa siellä ei edes osaa kuvailla. Sen ymmärsin että tämä on ainakin minun elämässäni ainutlaatuinen tapahtuma. Ihmettelin vaan että tässäkö tämä nyt sitten on. Pieni kivien ympäröimä alue missä kaikki halusivat ottaa valokuvia. En uskaltanut kotona koskaan edes haaveilla että pääsisin ylös. Ystäväni Anneli oli kanssa hyvissä voimissa ja näin koko homma täydellinen koska kumpikin onnistuimme. Melko pian lähdimme alaspäin hyvin jyrkkää rinnettä. Alas meno oli vaikeaa ja Kibolle lasku kesti monta tuntia vaikka majan katto näkyi edessämme lähes koko matkan. MK.........
Uhuru Peak - Gillman's Point - Kibo Hut, laskua 1180 m, matka 6 km, vaellusaika
3 tuntia
Kibo Hut - Horombo Hut, laskua 940 m, matka 11 km, vaellusaika 2.5 tuntia
Aamu Uhuru Peak'illaa. Keijo ja Tuukka ainoat porukastamme aivan huipulla, 7 muuta
saavuttivat Gilman's Pointin
· Uhuru Peakin jäätiköt
Otsalamppujen muodostamia kiiltomatoja mutkittelee rinnettä ylöspäin. Räntäsade yltyy ja ympäristö muuttui valkoiseksi. Loputtomalta tuntuvan ajan jälkeen pääsemme Hans Mayerin luolalle sateensuojaan, jossa vietämme pidemmän teetauon. Matkaa on vielä kuitenkin runsaasti jäljellä. Väsymys alkaa painamaan ja aina kun vain oli mahdollista, nojaudut eteen sauvojen varaan ja suljet silmät. Nousu on niin puuduttavaa edestakaisin tökkimistä, että hereillä pysymiseen tarvitaan ylimääräisiä ponnisteluita. Ylöspäin ei kannata vilkuilla ja alaspäin ei halua katsoa, ettei tasapaino mene.
Aamu alkaa kirkastumaan ja juuri sopivaan aikaa, sillä pahin oli vielä edessä. Hiekka loppuu ja tilalle tulee kivikkoa. Irtokivet vain pyörivät jaloissa kun viimeisillä voimilla pitiää taistella ylöspäin. Välillä täytyy käyttää nelivetoa ja kontata pahimpien paikkojen yli. Heti kun yrittää pysähtyä johonkin hetkeksi hengähtämään, oppaat huutavat jatkamaan matkaa. Ei saa jäädä jyrkänteelle ihmettelemään. Lopulta ylhäällä näkyy kapea aukko kivien välissä ja sieltä kuuluu riemunkiljahduksia. Gillman's Point oli vihdoinkin lähellä. Loppukirillä ylös ja saman tien kivikkoon istumaan ja tankkaamaan energiaa repusta.
Gillman's Point on pieni kallioiden ympäröimä kivikkoinen tasanne kraatterin reunalla. Kraatteri jäätiköineen on upean näköinen. Uhurulle päästäkseen täytyy kiertää kraatteria puolisen kierrosta ympäri myötäpäivään. Matkaa tulee reilun kilometrin verran, eikä matkalla ole kuin pari isompaa ylämäkeä joiden jälkeen täytyy antaa hengityksen tasaantua hetken. Polku on helppokulkuista ja kovapohjaista. Maisemat ovat todella näkemisen arvoiset, jos ilma on kirkas. Itse Uhuru Peak on laakea alue kraatterin reunalla, täällä ei ole samanlaista tilanahtautta kuin Gillmannilla. Juuri sellainen kuin vuoren huipun kuvittelisi olevan. Lähes vuoden valmistautuminen ja neljän päivän kiipeäminen kuitataan pois viidentoista minuutin huipulla olemisella, mutta jokainen sekunti on sen arvoista.
Vasta Gillmannilta laskeutuessa tajuaa kuinka jyrkkä rinne oli kun katseli sitä pystysuoraan ylhäältä alas. Kivikko oli erittäin vaikeakulkuista alaskin päin ja koko ajan saa olla tarkkana ettei liukastu Hiekkarinne on pehmentynyt auringossa joten laskettelemme suorinta tietä alas polusta välittämättä. Pohkeet ja kenkien pinta olivat kovilla rullaavassa hiekassa. Alaspäin pääsee kolme kertaa nopeammin kuin ylös. Lopulta pahin jyrkkyys hellittää ja loppumatkan pääsee kävelemään normaalilla tavalla. Takaisin Kibolla olimme 12 ja puoli tuntia sieltä lähdön jälkeen.
Valloittajat saapuvat
Minä tein sen.
........Muutaman tunnin levon jälkeen lähdimme laskeutumaan alaspäin. Edessä oli 11 km kävelyä. Alaspäin kävely osoittautui vaikeammaksi kuin ylösmeno, mutta viimein 1.11.2006 saavuimme samalle portille mistä lähdettiin 27.10. Kokonaiskävelymatkaksi tuli noin 70 km. Loppulomalla lepäiltiin, otettiin aurinkoa, uitiin ja nukuttiin. Monenlaisia seikkailuja mahtui tähän matkaan. Ei voi sanoa että sydämeni olisi jäänyt Afrikkaan, mutta Kilimanjarolle nousu ja safarit jäävät ikuisesti mieleen. MK.........
Takaisin Horombolla olemme puoli viiden aikoihin. Illallisen jälkeen uni painaa silmäluomia. Olihan edelliset päivät menty yhteensä parin tunnin kevyellä unella, joten vauhdilla makuupussiin ja lisää unta.
Pölyäkin oli matkalla alaspäin.
Kuudes vaelluspäivä (12. matkapäivä)
keskiviikko 1.11
Horombo Hut - Mandara Hut, laskua 1080 m, matka 12 km, vaellusaika 3.5 tuntia
Mandara Hut - Marangu Gate, laskua 900 m, matka 7 km, vaellusaika 2 tuntia
· lounas Mandaralla
· juhlallisuudet portilla
· autolla takaisin Kilemakyaro Mountain Lodgeen
Aamulla herää taas reippaana 12 tunnin unen jälkeen, niin kuin mitään ei olisi
tehnyt edellisenä päivänä. Ilmakin tuntuu paksulta hengittää. Aamiaisen jälkeen
kaikilla on kiire alaspäin. Pole polesta ei enää ole tietoakaan kun rymistelemme
rinnettä alas.
Viimeinen etappi Mandaralta portille tuntui todella lyhyeltä, tätäkö pole-poletettiin tullessa kuusi tuntia, kun alaspäin pääsee kahdessa tunnissa. Jälkeenpäin kaikki on helpompaa. Portilla kului taas aikaa muodollisuuksissa, mutta enää ei ollut kiire minnekään. Olut maistui taas hyvältä normaalissa korkeuksissa. Vuoren huipulle päässeet saivat diplominsa ja kantajille lahjoitettiin ylimääräisiä varusteita. Sitten oli aika sanoa hyvästit vuorelle ja pakkaudumme autoihin kohti lodgea.